torstai 12. marraskuuta 2015

Yläpääjuttuja ja alapääjuttuja.

Vähän kesti saada aikaiseksi uutta tekstiä... Pahat olothan ei tosiaankaan lopu siihen mihin hoidot päättyy...
Vika tippa.

Viimeinen sytostaattitiputus oli kaksi viikko sitten, mutta kun tippaa saa kerran viikossa niin mitä ilmeisimmin sivuoireet ja ongelmat kertautuu viikko viikolta hankalemmiksi. Röörikin on ollut kipeimmillään nyt, sädetyksen loputtua puolitoista viikkoa sitten.

Myrkkytiputuksesta tuli joka viikko yksi pahoinvointipäivä lisää. Ja kun sen tehokkaamman tiputuksessa annetun pahoinvointilääkkeen teho hiipui viiden päivän jälkeen niin napsittavista pahoinvointilääkkeistä huolimatta tämän viikon huonot olot on olleet ihan ikävimpiä koko aikana. Mikään ruoka ei ole maistunut, nälkää ei ole tullut, kaikki vaan on lähinnä etonut. Väsymys on ollut järjetöntä. Särkylääkkeitä on saanut napsia huolella ympäri vuorokauden.

Säteiden polttamaa.
Sädetin vuodelta '32 :D

Eikä se tietenkään riitä että on huono olo... Nyt, jos alapääjutut on vaikeita niin suosittelen hyppäämään tekstissä kolme kappaletta eteenpäin ;)
Sytostaatit nimitäin kuivattaa limakalvot ihan korpuksi. Nenässä se ei ole haitannut, suussa moista ei edes huomaa, mutta alapää... Lähinnä fiilis on ollut vuorotellen sitä että olisi virtsarakontulehdus päällä ja vuorotellen limakalvot muuten vaan tulessa. Vessassa käynti on aiheuttanut irvistelyä. Välillä istuminen on ollut hankalaa, välillä jopa suihkun vesi on tuntunut ärsyttävältä limakalvoilla. Petipainista puhumattakaan - rasvoista ja liukkareista huolimatta ärsytys on ollut ihan kiitettävää. Sekä limakalvoilla että muutenkin - ärsyttäähän se jos kivasta hommasta tulee epäkivoja oloja jälkeenpäin!

Siispä rasvaa ja öljyä on kulunut - mikä on alapäässä aika ällöä, koska rasvalätringin jälkeen on tuhruinen olo. Sytostaattihoitajalta sain näytepaketteja kosteuttavista emätinpuikoista kahdelta eri merkiltä, toisessa oli myör rasvatuubi mukana. Niistä oli kyllä iso apu, ja rasva oli ihan ehdoton. Käytössä oli myös arganöljy (kiitettävän kestävä teho) ja Bepanthen- koska sitä on aina kaapissa. Nyt vasta, kaksi viikkoa viimeisimmästä tiputuksesta alkaa nämä limakalvo-oireet helpottaa - ja se on ollut ehkä paras helpotus kaikista!

Öljyä ja rasvaa yläpäähän ja alapäähän...
Toinen alapääongelma joka matkan varrella on tullut tutuksi ja jonka vahvoja särkylääkkeitä enemmän käyttävät tietävätkin, on ummetus. Eikä nyt puhuta siitä että vähän pitäisi pinnistää asioidessaan. Ei, vaan kun on kunnolla tulppa jumissa niin ei paljoa naurata. Sytostaattihoitohan itsessään - kuulemma - aiheuttaa ripulia, mutta kiitos särkylääkkeiden en itse ole sitä päässyt kokemaan kertaakaan. Ei, vaan taas on tieni vienyt vakiapteekin tiskille ostamaan peräruiskeita heti helpottamaan, Pregorionia jatkuvaan käyttöön ja ennakoivaan apuun ja salmiakkia. Salmiakkia pitää tietenkin ostaa jos jokin asia kiukuttaa, koska salmiakki piristää :) Tuo Pregorion ei ole mitään herkkua, maistuu vähän ruoholle, mutta mustikkamehun seassa menee alas aika kivuttomasti. Ja ennakoiva apu kannattaa kyllä ihan ehdottomasti ottaa käyttöön särkylääkkeiden kanssa - kuivat limakalvot ja kipeä takapuoli ei meinaan ole sitten niin yhtään hyvä yhdistelmä!!!

Jee!!! Alapääjutut ohi!

Noniin, nyt voi herkemmätkin palata takaisin tekstiin :)

Tässä on sairastamisen aikana kyllä huomannut miten tärkeät ihmiset onkin tärkeitä ja miten paljon onkaan niitä jotka musta välittää! On välillä ollut aika nöyräkin olo kun niin moni on tsempannut ja kertonut miten paljon merkkaan :)

Ihan pakko erikseen mainita Äiti <3 Onhan äitit aina <3 , mutta se että äiti on ollut kaikki viisi kertaa mun kanssa sytostaattihoidossa ja joka viikko auttamassa mua muutenkin. Miten helpolla oonkaan päässyt kun oon voinut nukkua väsymyksiä pois ja ruoka on tehty usein valmiiksi ja siivoukset on hoidettu niin ettei ole imuriin tarvinnut koskeakaan. Arjen pyörittäminen olisi tehnyt tästä kaikesta vielä paljon raskaampaa. Ja toinenkin on mainittava; Elämän Tärkeä Ihminen, joka on kyydinnyt mua sädehoitoon monta kertaa viikossa. Kuinka raskasta ois ollut kulkea joka päivä bussilla ja ratikalla hoitoon vartiksi ja taas vaeltaa sama reitti kotiin - usein ruuhka-aikaan. Tai taksilla vaikeina päivinä, olihan mulla Kela-taksiin oikeuttava todistus jolla olisi kulkenut halvemmalla kuin normitaksilla, mutta ei sekään kovin rentoa ole. Olisi ollut noloa yökätä pussiin taksissa - ja pussihan mulla kulkee edelleenkin laukussa aina mukana. Tärkeä Ihminen on muutenkin pitänyt musta hyvää huolta, rasvannut säteistä kuivaa selkää ja muistuttanut syömään. Unohtamatta tietenkään kaikkia muita jotka muistavat ja tarjoavat apuaan. Tulee tosi rakastettu olo kun huolehditaan ja tuetaan ja ollaan apuna tarvittaessa <3

Hoitojen aikaan söin enemmän pullaa kuin vuodessa yhteensä - kiitos Syöpäklinikan kanttiinin ja herkkumunkkiensa...

Seuraavaksi asia etenee ens viikolla käymällä labrakokeissa ja perjantaina on taas luvassa PET-TT-kuvaus, joka oli viimeksi ainakin tosi jännä radioaktiivisine tiputuksineen ja tuplakuvauslaitteineen. Täytynee tilata uudet kuvat itselle. Tärkeä Ihminen kuvasi kerran sädehoidon aikana yhtä hoitajien näytöistä, jossa näkyi viipalekuvaa minusta ennen hoidon aloittamista. Oli mahtavaa nähdä videolta miten sydän sykkii :D

Mulla on sydän! Ja näytän vähän Darth Vaderilta!

Mun hammaspaikat loistaa :D

************

Jaaaaaaaaaaaa.... Tässä välissä mulla olikin sit muutama koomapäivä. Edelliset tekstit kirjoitin viikonloppuna ja "jo" nyt jaksoin nousta taas läppärin ääreen...

Viime päivät on sisältäneet lähinnä hikoilua, palelua, etomista, oksentelua, nukkumista, itkemistä, kiroamista ja henkistä kipuilua.

Tällaiset tuskajatkumot ei tietenkään auta painoasiaan mitenkään... Päinvastoin, oon jo alittanut blogin alun lähtöpainon, eikä kiloja ole enää kuin 42. Suoraan sanottuna vituttaa ihan armottomasti. Saa nähdä ehtiikö paino normalisoitumaan ennen leikkausta minkään vertaa, mutta vähän on huonot fiilikset kun tuo painon nostaminen on mulle normaalistikin ollut tus-kas-tut-ta-van hidasta touhua eikä aikaa ole kuin viikkoja... Juujuu, pitää vaan syödä enemmän - sehän on se kätevä neuvo jota kuulen usein. Helpommin sanottu kuin tehty, etenkin tämän röörin ja kökkövatsan kanssa. Kun ei vatsa vedä litroittain niin ei vedä. Täytyy visiin alkaa turvautua nestemäisiin kaloreihin, kuten mehuihin ja apteekin ravintovalmisteisiin. Noilla ravintojuomilla mä olen nämäkin muutama päivää mennyt...

Päällimmäisin fiilis näissä päivissä oli kuitenkin järjetön väsymys. Makasin ja hengitin, saatoin ajatellakin hieman, mutta siinäpä ne päivän touhut sitten olikin. Vastasin yhdellä sanalla, urahtamalla tai nyökkäämällä. En katsonut silmiin, halusin vain olla rauhassa. Itkin turhautumista vähän väliä. Join vettä tai ravintojuoman välillä, sitten taas nukuin hetken. Mitään en halunnut syödä - kaiken syötävän ajatteleminenkin nosti hapot kurkkuun. Lääkkeetkin oli vaikea ottaa, kun kaikki yökötti. Paleli ja hikoilutti niin että vaatteet oli märät - tämä ilmeisesti johtui siitä että yritin lopettaa särkylääkkeet liian nopsaan. Puoli satsia opioidia kurkusta alas niin olo parani hikoilun osalta... Kiva olla tietämättään lääkenarkki. Tai ei.

Välillä mietin ettei kukaan voi olla näin saamaton ja väsynyt, ei oikeasti. Teeskentelen vain laiskuuksissani ja oikeasti kyllä jaksaisin mitä vaan jos edes vähän yrittäisin... Ja sitten menin suihkuun pesemään hienhajua pois ja jo se veti voimat niin loppuun että seuraavaksi äiti sai pukea mut alusvaatteita myöden. Ei ollut kivaa se. Onneksi taas äiti on ollut täällä pitämässä huushollia pystyssä ja muksuja kurissa (ei vaan, kilttejä enkeleitähän nuo on :) ). Ei olisi mistään tullut mitään jos mun olisi pitänyt saada jotain aikaiseksi. Eilenkin äiti soitteli ties miten monta puhelua että sai täksi päiväksi lääkärin kiinni - käytiin labrassa ja saatiin varmistus ettei ainakaan verikokeissa ole mitään hälyyttävää. Ei auta kuin odottaa parempia oloja...

Ja tänään onkin ollut parempi ilta. Oon saanut jopa syötyä kun on tullut mielitekoja - pizzaa ja puuroa. Olo on melkein normaali kun tuskaisimmasta olosta otetaan pois hikoilu, palelu ja etominen. Saattaa olla että pieni puklu tuli jossain vaiheessa, mutta niin kauan kun ruoat pysyy sisällä niin kaikki on hyvin. Ja kuten huomaatte, jaksoin läppärin ääreen kun aiemmin en jaksanut lukea edes kännykästä viestejä. Saattaa äitikin päästä viikonlopuksi kotiin :)

Bloggari ja häröilevä neuvonantaja.

Nyt voisin taas nukkua hieman...


10 kommenttia:

  1. Oot tärkee, ja ihana, ja mahtava, ja tykkään kuulla kuulumiset, niin ylä- kuin alapääjututkin. Tsemppiä, kuljeksin etänä rinnalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kivaa kun kuulumiset kiinnostaa :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Kivaa nähdä/lukea että osaat korjata itsesi ja jaksat kirjoittaa tarinaasi. Olen hengessä mukana! Jaksuhaleja! =D

    VastaaPoista
  3. Kivaa nähdä/lukea että osaat korjata itsesi ja jaksat kirjoittaa tarinaasi. Olen hengessä mukana! Jaksuhaleja! =D

    VastaaPoista
  4. Viikon vinkki: salmiakki pahentaa ummetusta :( :( Miten olisi edes salmiakkilaku, jos jotain salmarimaista on saatava? Lisäksi tämä Paikallinen Ummetusneuvontakeskus neuvoo syömään sitrushedelmiä ja juomaan kahvia, tosin ei yhtä aikaa koska se on pahaa.
    Tsemppiä sinulle <3 Jaksaa jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahentaako? Hyvä tietää... Vaikka ei mun syömät määrät kovin hurjia oo, apteekinsalmiakki-askikin voi kestää kolme päivää. Salmiakkilakua oon muuten etsinytkin, mut ei oo ihan helppo homma. Yllättävää O.o

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Kommentteja? Ajatuksia? Ruusuja tai risuja? Anna tulla :D