maanantai 19. lokakuuta 2015

Sekametelisoppaa vakuutuksista ja muusta ja hautajaisaatoksia.

Sekametelisoppaa tiedossa tänään...

Aloitetaan vaikka ihan asialla... Muutama vuosi sitten oli julkisuudessakin paljon puhetta syöpävakuutuksista. Onko niissä järkeä, myydäänkö niitä pelolla, ovatko ihan huijausta? Itse otin aikoinaan rintasyöpävakuutuksen, koska suvussa on niin hurjasti rintasyöpää ollut. Kolmisen vuotta sitten mulle soitettin Stockmannin kanta-asiakkaille tarkoitetun kampanjan suunnilta ja tarjottiin syöpävakuutusta joka kattoi kaiki syövät. Hintakin taisi olla sama, joten vaihdoin Elloksen vakuutuksen markkinoituun ACE:n laajempaan vakuutukseen.

Onneksi, koskapa nyt erityisenä lumihiutaleena päätinkin hankkia itselleni niin yleisen rintasyövän sijaan vanhojen epäterveellisesti elävien, tupakoivien, vahvaan viinaan menevien vanhempien miesten taudin... Lähetin pinon todistuksia ja koevastauksia vakuutusyhtiöön ja neljän-kuuden viikon ilmoitetun käsittelyajan sijaan korvausrahat humpsahtivat tililleni kolmen viikon sisällä. Ihan ehdoton onnenpotku tässä tilanteessa! Eihän raha terveyttä korvaa, mutta kun tulot tippuvat sairaspäivärahan myötä ja lääkekulut ovat viikossa viidenkympin luokkaa niin helpottaahan tuo... Lisäksi lääkärikäynnit maksavat, osastopäivät myös ja sädehoidotkin ovat hinnaltaan 8,80€/kerta... Ja esimerkiksi perjantaina oloni oli niin hutera ja etovainen, että kävin sädetyksessä taksilla. Vaikka kelakorvauksen kyydeistä saankin, niin silti taksikyydit olisivat kaukana mielestä jos omista tuloista pitäisi kyytejä maksaa... Mieluummin menisin silloin bussilla, oksupussi kainalossa hätävarana. Eikä sekään haittaa että saan pienet pankkilainani maksettua pois ihan jo siltä varalta että... No, jos kaikista huonoiten vaikka käviskin. Aika tiukilla olisin ilman tuota turvarahaa.

Terveellinen ruokakin maksaa... (Öh, huono aasinsilta kuvitukseen?)
Nyt kun tuo vakuutus on "käytetty" on uusia tarjouksia alkanut sadella postiluukusta ja puhelimen välityksellä... Viimeisimpänä tarjottiin luunmurtumavakutusta, jolla saisin jokaisesta hiusmurtumastakin 1500 euroa puhtaana suoraan tilille vain lääkärintodistusta vilauttamalla. Eikä siinä vielä kaikki!!!! ...Tai en muista kyllä oliko siinä kaikki, rajoituksia tietenkin ainakin löytyi, en nyt kuitenkaan ottanut tuota kyseistä vakuutusta. Murran luitani aivan liian harvoin.

Eli multa kuitenkin suositukset viidentoista euron kuukausittaiselle syöpämaksulle. Ehdottomasti. Etenkin jos tuntuu että suvussa on hiemankaan enempää syöpätapauksia kuin naapurilla.

Meidän sukuahan tutkittiinkin että pitäisikö tarkemmin tutkia, kun rintasyöpää oli niin monessa polvessa. Lopputulema oli kuitenkin ettei kannata, koska kaikki sairastumiset ovat tapahtuneet viidenkymmenen vuoden iän ohituttua eli sairastumisikä on ollut ns. normaali. Oman syöpäni myötä sain lääkärit kuitenkin kiinnostumaan geeneistämme tarkemmin - josko sieltä kuitenkin löytyisi joku kohta joka altistaisi jotenkin syövälle, vaikkei rintasyöpägeeniä varsinaisesti olisikaan. Erityinen lumihiutale iski jälleen!

Sitten mielialajuttuja... Oon saanut tosi paljon ihanaa palautetta siitä että oon niin positiivinen. Jotkut ovat ihmetelleetkin miten onnistun siinä. Mulla on tapana olla valittamatta ennenkuin asiat on tosi huonosti, ja nytkin voin kuvitella että asiat voisivat olla todellakin paljon huonomminkin. Toisin sanoan taidan aina odottaa vielä pahempaa... Pitkälle pääsee jo tuolla asenteella. Lisäksi on asioita jotka vaan työnnän syrjään, koska ajatuksen tasollakin ajatukset tuntuu liian vaikeilta käsitellä. En esimerkiksi halua ajatella että leikkaukseenkin voi jo kuolla. Tahdon lähteä niin että olen edes jotenkin valmistautunut, en noin vaan yllättäen. En myöskään voi ajatella poikiani äidittömänä. Se on liian paha asia ajateltavaksi. Samalla lailla usein teen ahdistavien uutisten kanssa - työnnän ajatukset syrjään. Tiedän kyllä mitä maailmassa tapahtuu, mutta en tahdo jäädä kaikkeen ikävään vellomaan... Se ei kuitenkaan auta ketään, minua tai läheisiäni varsinkaan.

Ulkoilu on yks joka piristää aina kun siihen kykenee - intoa vaan lisää uudet 99 porrasta jotka on juuri ilmaantuneet lähimaastoon :D
 
Lisäksi mä yritän opetella ajattelemaan, että jos en voi siihen vaikuttaa, niin sitä on turha stressata. Jonkin verran oon jo oppinutkin, mutta on silti asioita jotka ihan napista painamalla saa mun mielialan suohon vaikka kuinka järkeilisin ettei masentelussa ole mitään järkeä, ettei se auta mitään ja että mun reaktioni on liioitellun suuri. Sit mä otan käyttöön sijaistoiminnot - väritän kuvan, luen, lähden kävelylle... Tai vaikka nukun, siinä oonkin tänä päivänä ihan huippu! Mut mä luulen että tuollaisia vaikeita klikki-aiheita on kaikilla. Ehkä niille ei voi mitään, tai ehkä niiden kanssa pitää oppia elämään. Muita ihmisiä kun ei kuitenkaan voi muuttaa.

Äkkikuolemaakin huomattavasti helpompaa on miettiä jäähyväisiä, tärkeitä tekemisiä ja vaikka omia hautajaisia. Minä haluan itseni näköiset hautajaiset, siksi asiat pitäisi kirjoittaa ylös nyt kun vielä on hengissä! En kuuntele virsiä vapaaehtoisesti, joten en tahdo niitä hautajaisiinikaan. Haluan esittää toivebiisejä itse. Tahdon että hautajaisissani viini virtaa niille jotka sitä toivovat. Haluan että minusta kerrotaan hauskoja muistoja, juttuja ja ehkä tomppelimaisuuksiakin. Toivoisin että ihmiset nauravat itkiessäänkin, en tahdo perimasentavia perusluterilaisia surullisia ja hiljaisia hautajaisia. En tahdo karjalanpaistia tarjottavaksi, syökää mieluummin vaikka pizzaa tai sushia. Tai kumpaakin! En tahdo tuhlattavan hautaan tai arkkuun.

Herkut on tärkeitä. Varsinkin kun on vaikea syödä.

Haluan niin kivat hautajaiset, että jos en nyt kuolekaan niin voin viettää hautajaisjuhlani viiden vuoden päästä haudaten syöpäni. Tuplahauskaa kun itse pääsee omiin juhliinsa!

Seuraavaksi pari lempparihautajaisbiisiäni kevyestä päästä valikoimaa ^_^





Hautajaissuunnitelmia pitäisi oikeasti kirjata paperillekin asti. Sama juttu kuin hoitotestamentin kanssa... Pitäisi ja pitäisi mutta saako koskaan aikaan? Mulle on tärkeää etten mä makaa vuositolkulla vihanneksena jos toivoa paranemisesta ei ole. Neliraajahalvaus on kans sellainen juttu etten tiedä haluaisinko jatkaa sillä lailla loppuelämääni... Kaikki kelvolliset elimeni (mikäli sellaisia onkaan) pitää saada eteenpäin uusiokäyttöön. Ja niin edelleen, ja niin edelleen... Pääpointtina tässä se, että omia toiveita kannattaa kirjata ylös vaikkei ajankohtaiseksi ajattelisikaan. Ainakin jos asia tuntuu mainitsemisen arvoiselta - on toki paljon ihmisiä joita ei yksinkertaisesti kiinnosta esimerkiksi se mitä tapahtuu kuoleman jälkeen tai miten hoito toteutetaan.

Muuten kuulumisia... Tänään oli jo neljäs tiputus - yksi enää jäljellä! Ja oma tukka kökkii tiukasti päässä... Alan olemaan satavarma siitä että se tipahtanee sitten ensi viikolla... Ehkä keskiviikkona kun kaikki sädehoidotkin on pulkassa. Ja sit on tupla-ahdistus siitä ettei hiusten ois enää tarvinut lähteä mutta lähti kuitenkin. Möö... Lääkäri kuitenkin sanoi että toisen sytotiputuksen jälkeen lähtee, ja viimeistään kolmannella kerralla. Joka aamu vedän hiuksiani joka suunnalta ja totean ettei vieläkään irtoile kolmea enempää. (Ans olla kun kirjoitin tämän, kaikki tipahtaa veks heti huomenna!) Peruukkini on kyllä tosi kiva. Eniten siinä ehkä ahdistaa se että kuten peruukit yleensä, se on kovin tuuhea. Paljon tuuheampi kuin oikea tukkani - tai monen muunkaan oikea tukka. Letille laitettuna tuuheutta saa vähän hämättyä pois... Ja onhan tuo kiva kun on ylläripidempi kampaus kertaheitolla pitkän kasvatusprojektin päätteeksi :) (Ja oikeasti, jos mun tukka ei lähtiskään niin mulla olis varmaan olo että oon nyt vedättänyt yhteiskunnalta huvin vuoksi kalliin peruukin jota en sitten tarvitsekaan... Että vois kyllä lähteä oma pääkarvoitus, juu... )

Peruukki testauksessa ja kotona letitettynä :)
Taas kerran tiputuksessa. Tärkeitä papereita joista kaikista piti ottaa kuva. Tiputuspedin vastapäinen seinä jota harvemmin tuijottelen.
Viime viikolla oli aikamoisen huonot olot, niinkuin taksin mainitessani viittasinkin. Tiistaista pikkuhiljaa hiipi olot päälle ja perjantaina huipentui. Joka päivä oli hieman parempiakin hetkiä, mutta oksentelu piti huolen siitä että olo oli huolella hutera lähes koko ajan. Kellon ympäri nukkuminenkaan ei ole ollut viime aikoina mikään ongelma. Itse asiassa sen päälle maistuu hyvin vielä parin tunnin päikkäritkin. Tänään sain sitten vahvempaa pahoinvointilääkettä kun mainitsin huonovointisuudesta hoitajalle. Kiitoksia vinkeistä kavereille jotka itse ovat käyneet vastaavia asioita läpi <3 En ehkä itse olisi osannut edes ajatella että vahvempia ja toimivampiakin lääkkeitä on - ja että niitä kehtaa pyytääkin! :) Nyt kuitenkin muiden tiputusten yhteydessä sain suoneeni Ivemendiä, joka vaikuttaa suoraan aivojen pahoinvointikeskukseen blokkaamalla välittäjäaineita pääsemästä keskukseen perille. Tämä lääke vaikuttaa viisi päivää ja seuraavina kolmena päivänä otan vahvistukseksi kortisonia muiden lääkkeiden lisäksi. Eiköhän tämä toimi!

Lisäksi rööri on alkanut tuntua palaneelta sädehoitokertojen lisääntyessä. Nämä pikkukivut helpottuu kuitenkin kun muistan ottaa särkylääkkeeni kiltisti kolmen tunnin välein. Yölläkin - silloin tarpeeseen kyllä herääkin. Sädehoidon vaikutukset tulee vaan pahenemaan vielä, mutta onneksi kertoja on enää jäljellä seitsemän ja lääkitys on kohdillaan! :D

Seuraavaan kertaan! Nyt mä käyn kiipeämässä 99 porrasta ainakin pariin kertaan! :)

Sain kotiintoimitettuna vapaan kanan munia ja kotomaista hunajaa, kiitos rakkaat näistä <3  Ja sitten olin kerran puu, kasvonaamiolla askartelin ihan itse. Ei mul muuta!











2 kommenttia:

  1. Heidi, rakas...hienoja ajatuksia!
    Uskomaton...miten osat käsitellä niinkin vaikeita asoita...siis olet varmasti pirtein potilas ikinä!!!
    Rohkeasti vaan eteenpäin...annat voimia myös muille!!!!

    VastaaPoista

Kommentteja? Ajatuksia? Ruusuja tai risuja? Anna tulla :D