torstai 24. joulukuuta 2015

Piiiitkä pötkö kuulumisia...

Viimeisestä päivittelykerrasta onkin vierähtänyt ihan luvattoman pitkä tovi... Vaan kun ei ole saanut aikaiseksi, ihan vain saamattomuutta siis. Saamattomuudelle on kyllä ollut syy - masennus on nostanut rumaa päätään ja vetänyt olon aika matalaksi...

Masennus ei kulje ensimmäistä kertaa mun vierellä, ja siksi mä tiesinkin mitä on tapahtumassa kun aloin huomaamaan itsessäni tiettyjä piirteitä. No selvin oire oli itkuherkkyys - itku saattoi tirahtaa ihan missä tahansa ja syystä tai ihan ilmankin. Toinen juttu mistä mä masennuksen tunnen, on se etten mä enää pidä ihmisistä. Mä en tykkää katsella porukkaa kaupungilla, mieluummin tuijottelen kenkiini ja seinille. En tahdo tietää mitä ihmiset on asioista mieltä, en mistä tykkäävät, en yleensäkään halua kommunikoida kenenkään kanssa mitään. Ne muutamat läheisimmät ihmiset saavat olla ja tulla lähelle, muuten käperryn omiin oloihini.

Tiedossa tällaisia maittavia neste-aterioita... Huoh.
Muutenkin se saamattomuus... Toimintakyky vaan loistaa poissaolollaan eikä asioihin osaa ryhtyä vaikka kuinka itselle hokisi että pitäisi saada aikaan. Ovesta on vaikea lähteä ulos ennenkuin on ihan pakko. Joinakin päivinä sängystä nouseminen ja siirtyminen sohvalle katsomaan sarjoja oli jo hartialle taputuksen arvoinen suoritus.

Masennus ei ole harvinaista syöpään sairastuneella. Eikä se ihme olekaan - elämä heittää häränpyllyä eikä mikäänole enää satavarmaa. Suunnitelmia on vaikea tehdä, etenkin siinä vaiheessa kun hoidot on päällä tai kun odottaa operaatiopäivämäärää. Pidemmänkin aikavälin miettiminen tuntuu tosi vaikelata, kun salaa miettii onko ensi kesänä enää edes elossa...

No, asia on nyt hoidossa. Ei tarvinnut kuin sanoa taikasanat "mä luulen että mä tarviin apua pääni kanssa" ja sain pikaisen lähetteen psykiatriselle puolelle. Kävin sielä juttelemassa hoitajan kanssa, joka ihmetteli että olin jaksanut näinkin pitkään - totesi minun muistuttavan höyryjunaa, joka jatkaa puhisten matkaansa vaikka väkisin kunnes tulee se kallio eteen. Pian pääsin lääkärinkin juttusille ja sain pollapillerit joiden toimimista nyt odotellaan. Seuraavan kerran saan jutteluapua sairaalan osastolla - ja tästä päästäänkin siihen mitä kaikkea on tulossa!
Jiihaa - osastolle menossa.

Private room :)

Mun suuri päiväni, sanoisiko pompöösisti "uuden elämän alkupäivämäärä" on nyt tiedossa! Ruokatorvi poistetaan 30.12. Leikkaus on iso, tosi iso ja kestää koko päivän. Kuten hoitaja sanoi "luultavasti neljään mennessä on valmista, mutta voi mennä pidempäänkin". Huhhuijakkaa... Leikkauksen jälkeen mä olen teholla ja hengityskoneessa (ja onneksi nukutuksessa, onneksi se selvisi) mitä ilmeisimmin seuraavaan päivään asti. Jos huonosti käy, herään vasta ensi vuonna.

Sairaalamuotia, olalaa!

Legoista askarreltu tippaletku?

Koko homma alkaa itse asiassa jo 27. päivä, jolloin mun täytyy siirtyä nestemäisiin ruokiin. Seuraavaks siirryn kirkkaisiin ja naatiskelen jonkinlaista suolentyhjennysjuomaa. Njam, hauskuutta luvassa... 29. päivä mä lähden sairaalaan ja asetun taloksi ikiomaan huoneeseen - onneks on oma rauha kun pari viikkoa joutuu siellä viettämään. Silloin mulle laitetaan selkäydinkanavaan kipupumppu ja sitä testataan että toimii. Lisäksi fysioterapeutti tulee testailemaan mun keuhkojen toimintaa - kävin testauttamassa keuhkoja jo pari viikkoa sitten ja tulos oli että tilavuus on himpan pieni mutta kestävyys oiva. Samalla selvisi etten päässyt tutkimusryhmään vaan joudun tyytymään vertailukappaleen osaan.

30. päivä onkin sitten itse leikkaus. Minut lääkitään pienesti jo osastolla ja kuskataan sitten leikaussaliin jossa kumpaankin käteen isketään tippakanyylit ja tarvittavat seurantalaitteet kiinnitetään minne mikäkin. Sitten alkaa osuus josta itse en toivottavasti koe mitään... Ensin kirurgi menee sisään oikeasta kyljestä kylkiluiden välistä ja sitä kautta poistaa ruokatorven - näillä tietämyksillä koko matkalta. Myös imusolmukkeet röörin ympäriltä lähtee. Seuraavaksi mut avataan ylävatsalta pallean paikkeilta ja siinä askarrellaan vatsalaukusta uusi rööri nitomalla siitä putkenmallinen ja poistamalla ylimääräiset rämmäleet. Lopuksi mennään vielä sisään kaulalta, että päästään ompelemaan uusi vatsalaukku-rööri oikealle kohdalleen, On siinä homma. Kaikki kunnioitus kirurgille joka tällaisia koko päivän operaatioita tekee!

Kotiin lähdössä.

Riskejä leikkauksessa on tietenkin hirmu paljon, perus nukutusriskeistä siihen että kurkun alueella askarrellessa vahingossa osutaan pahasti äänihuuliin, jolloin saattaa tulla toispuoleinen tai kokonainen änihuulihalvaus. Ja jos tulee kokonainen, tehdään ehkä avanne kaulalle - ja sitä en kyllä toivo! Leikkauksen jälkeen suurin huolenaihe on keuhkokuume, jota voin yrittää vältellä hengittämällä usein syvään ja puhalluspullon avulla pitämällä hengitystiet vähäräkäisinä. Kaikenmoistahan sitä on kuullut, ja ihan hyvä että lääkärit pelotteevat huolella niin ei tule mikään niin suurena yllätyksenä. Ja jos kaikki menee hyvin niin voi olla extratyytyväinen siihen!

Kun herään leikkauksesta, on minussa letkuja ihan järjetön määrä... Kaksi tippaletkua käsissä ja yksi kanyyli kaulassa. Lisäksi löytyy nenämahaletku, katetri ja ainakin kolme dreeniputkea. Ohutsuoleen menee yksi letku ja sen kautta truutataan ravintoa sisuksiin, sillä joudunhan olemaan viikon syömättä ja juomatta kun odotellaan että uuden röörin kiinnitysommel paranee ja pitää. Kyljessä oleva poistoletku kuulemma on se jota potilaat vihaavat ja voin kyllä kuvitella että kylkiluiden välissä tuntuva kökkö ei plajoa mieltä piristä.

Leikkauksen jälkeen minut autetaan ylös jo leikkausta seuraavana päivänä (vai pitäisikö varmuuden vuoksi sanoa heräämistä seuraavana päivänä...). Kävelemään pyritään pääsemään mahdollisimman pian jotta veritulppariskiä saataisiin pienemmäksi ja paraneminen tehostuisi. Veritulppien varalta saan myös kuukauden verran piikittää itseeni verenohennuslääkettä. Sitten suihkuun niin pian kuin mahdollista - se mahtaa olla mukavaa touhua kaikkien letkujen kanssa...
Kivojakin juttuja on ollut, kuten Pieni Merenneito-baletti äidin kanssa...

...ja Slayerin, Anthraxin ja At The Gatesin keikka Tärkeän Ihmisen kanssa - kiitos Ystävältä saatujen lippujen <3

Pari-kolme viikkoa sitten kävin osastolla yöpymässä kun mulle tehtiin bronkoskopia. Keuhkoputket tähystettiin ja varmistuttiin ettei syöpä ole kaivanut tietään niihin, sillä se kuitenkin toisella puolen osin nojailee toisen puolen keuhkoputkeen. Homma sujui ihan kivasti nukutuksessa, vaikkakin rauhoittavan lääkityksen puutteessa pääsi itkutiraus leikkaussaliin saavuttaessa. Hoitajat kuitenkin hoisivat tilanteen hienosti - tippa laitettiin nopeasti paikalleen ja rauhoittava lääke annettiin saman tien. Hengitysputkea poistettaessa operaation jälken oli kurkunpääni krampannut, ja minulle oli annettu lisähappea tilanteen laukaisemiseksi. Vaaratilanne, joka on kuitenkin melko yleistä nuorilla ihmisillä ja hoituu useimmiten lisähappea antamalla. Kurkku oli kyllä normaalia kipeämpi tämän tohinan jälkeen. Ja onneksi en itse muista tilanteesta mitään. Nukutuslääkäri varmistikin asian heti kun tuli juttelemaan kanssani - oli siis mahdollisuus että olisin ollut jo tajuissani silloin.

Posti toi yllätyslahjana mahtikassin salaisilta ystäviltä :D

Tämä riittänee tällä kertaa, läppäri seuraa mua kyllä osastolle mukaan joten yritän päivitellä kuulumisia seuraavan kerran sieltä.

Nyt painun pehkuihin ja huomisesta seuraavat pari päivää mussutan herkkuja niin paljon kuin vain suinkin jaksan ja tietenkin vietän aikaa läheisten ja rakkaiden kanssa. Toivottavasti teilläkin on mahtava joulu ulkona valitsevasta mustuudesta huolimatta :D <3




Joulukoristeiden ostamisesta alkaa mulla aina joulufiilistely! Joka vuosi hommaan jonkun uuden jutun :)

torstai 12. marraskuuta 2015

Yläpääjuttuja ja alapääjuttuja.

Vähän kesti saada aikaiseksi uutta tekstiä... Pahat olothan ei tosiaankaan lopu siihen mihin hoidot päättyy...
Vika tippa.

Viimeinen sytostaattitiputus oli kaksi viikko sitten, mutta kun tippaa saa kerran viikossa niin mitä ilmeisimmin sivuoireet ja ongelmat kertautuu viikko viikolta hankalemmiksi. Röörikin on ollut kipeimmillään nyt, sädetyksen loputtua puolitoista viikkoa sitten.

Myrkkytiputuksesta tuli joka viikko yksi pahoinvointipäivä lisää. Ja kun sen tehokkaamman tiputuksessa annetun pahoinvointilääkkeen teho hiipui viiden päivän jälkeen niin napsittavista pahoinvointilääkkeistä huolimatta tämän viikon huonot olot on olleet ihan ikävimpiä koko aikana. Mikään ruoka ei ole maistunut, nälkää ei ole tullut, kaikki vaan on lähinnä etonut. Väsymys on ollut järjetöntä. Särkylääkkeitä on saanut napsia huolella ympäri vuorokauden.

Säteiden polttamaa.
Sädetin vuodelta '32 :D

Eikä se tietenkään riitä että on huono olo... Nyt, jos alapääjutut on vaikeita niin suosittelen hyppäämään tekstissä kolme kappaletta eteenpäin ;)
Sytostaatit nimitäin kuivattaa limakalvot ihan korpuksi. Nenässä se ei ole haitannut, suussa moista ei edes huomaa, mutta alapää... Lähinnä fiilis on ollut vuorotellen sitä että olisi virtsarakontulehdus päällä ja vuorotellen limakalvot muuten vaan tulessa. Vessassa käynti on aiheuttanut irvistelyä. Välillä istuminen on ollut hankalaa, välillä jopa suihkun vesi on tuntunut ärsyttävältä limakalvoilla. Petipainista puhumattakaan - rasvoista ja liukkareista huolimatta ärsytys on ollut ihan kiitettävää. Sekä limakalvoilla että muutenkin - ärsyttäähän se jos kivasta hommasta tulee epäkivoja oloja jälkeenpäin!

Siispä rasvaa ja öljyä on kulunut - mikä on alapäässä aika ällöä, koska rasvalätringin jälkeen on tuhruinen olo. Sytostaattihoitajalta sain näytepaketteja kosteuttavista emätinpuikoista kahdelta eri merkiltä, toisessa oli myör rasvatuubi mukana. Niistä oli kyllä iso apu, ja rasva oli ihan ehdoton. Käytössä oli myös arganöljy (kiitettävän kestävä teho) ja Bepanthen- koska sitä on aina kaapissa. Nyt vasta, kaksi viikkoa viimeisimmästä tiputuksesta alkaa nämä limakalvo-oireet helpottaa - ja se on ollut ehkä paras helpotus kaikista!

Öljyä ja rasvaa yläpäähän ja alapäähän...
Toinen alapääongelma joka matkan varrella on tullut tutuksi ja jonka vahvoja särkylääkkeitä enemmän käyttävät tietävätkin, on ummetus. Eikä nyt puhuta siitä että vähän pitäisi pinnistää asioidessaan. Ei, vaan kun on kunnolla tulppa jumissa niin ei paljoa naurata. Sytostaattihoitohan itsessään - kuulemma - aiheuttaa ripulia, mutta kiitos särkylääkkeiden en itse ole sitä päässyt kokemaan kertaakaan. Ei, vaan taas on tieni vienyt vakiapteekin tiskille ostamaan peräruiskeita heti helpottamaan, Pregorionia jatkuvaan käyttöön ja ennakoivaan apuun ja salmiakkia. Salmiakkia pitää tietenkin ostaa jos jokin asia kiukuttaa, koska salmiakki piristää :) Tuo Pregorion ei ole mitään herkkua, maistuu vähän ruoholle, mutta mustikkamehun seassa menee alas aika kivuttomasti. Ja ennakoiva apu kannattaa kyllä ihan ehdottomasti ottaa käyttöön särkylääkkeiden kanssa - kuivat limakalvot ja kipeä takapuoli ei meinaan ole sitten niin yhtään hyvä yhdistelmä!!!

Jee!!! Alapääjutut ohi!

Noniin, nyt voi herkemmätkin palata takaisin tekstiin :)

Tässä on sairastamisen aikana kyllä huomannut miten tärkeät ihmiset onkin tärkeitä ja miten paljon onkaan niitä jotka musta välittää! On välillä ollut aika nöyräkin olo kun niin moni on tsempannut ja kertonut miten paljon merkkaan :)

Ihan pakko erikseen mainita Äiti <3 Onhan äitit aina <3 , mutta se että äiti on ollut kaikki viisi kertaa mun kanssa sytostaattihoidossa ja joka viikko auttamassa mua muutenkin. Miten helpolla oonkaan päässyt kun oon voinut nukkua väsymyksiä pois ja ruoka on tehty usein valmiiksi ja siivoukset on hoidettu niin ettei ole imuriin tarvinnut koskeakaan. Arjen pyörittäminen olisi tehnyt tästä kaikesta vielä paljon raskaampaa. Ja toinenkin on mainittava; Elämän Tärkeä Ihminen, joka on kyydinnyt mua sädehoitoon monta kertaa viikossa. Kuinka raskasta ois ollut kulkea joka päivä bussilla ja ratikalla hoitoon vartiksi ja taas vaeltaa sama reitti kotiin - usein ruuhka-aikaan. Tai taksilla vaikeina päivinä, olihan mulla Kela-taksiin oikeuttava todistus jolla olisi kulkenut halvemmalla kuin normitaksilla, mutta ei sekään kovin rentoa ole. Olisi ollut noloa yökätä pussiin taksissa - ja pussihan mulla kulkee edelleenkin laukussa aina mukana. Tärkeä Ihminen on muutenkin pitänyt musta hyvää huolta, rasvannut säteistä kuivaa selkää ja muistuttanut syömään. Unohtamatta tietenkään kaikkia muita jotka muistavat ja tarjoavat apuaan. Tulee tosi rakastettu olo kun huolehditaan ja tuetaan ja ollaan apuna tarvittaessa <3

Hoitojen aikaan söin enemmän pullaa kuin vuodessa yhteensä - kiitos Syöpäklinikan kanttiinin ja herkkumunkkiensa...

Seuraavaksi asia etenee ens viikolla käymällä labrakokeissa ja perjantaina on taas luvassa PET-TT-kuvaus, joka oli viimeksi ainakin tosi jännä radioaktiivisine tiputuksineen ja tuplakuvauslaitteineen. Täytynee tilata uudet kuvat itselle. Tärkeä Ihminen kuvasi kerran sädehoidon aikana yhtä hoitajien näytöistä, jossa näkyi viipalekuvaa minusta ennen hoidon aloittamista. Oli mahtavaa nähdä videolta miten sydän sykkii :D

Mulla on sydän! Ja näytän vähän Darth Vaderilta!

Mun hammaspaikat loistaa :D

************

Jaaaaaaaaaaaa.... Tässä välissä mulla olikin sit muutama koomapäivä. Edelliset tekstit kirjoitin viikonloppuna ja "jo" nyt jaksoin nousta taas läppärin ääreen...

Viime päivät on sisältäneet lähinnä hikoilua, palelua, etomista, oksentelua, nukkumista, itkemistä, kiroamista ja henkistä kipuilua.

Tällaiset tuskajatkumot ei tietenkään auta painoasiaan mitenkään... Päinvastoin, oon jo alittanut blogin alun lähtöpainon, eikä kiloja ole enää kuin 42. Suoraan sanottuna vituttaa ihan armottomasti. Saa nähdä ehtiikö paino normalisoitumaan ennen leikkausta minkään vertaa, mutta vähän on huonot fiilikset kun tuo painon nostaminen on mulle normaalistikin ollut tus-kas-tut-ta-van hidasta touhua eikä aikaa ole kuin viikkoja... Juujuu, pitää vaan syödä enemmän - sehän on se kätevä neuvo jota kuulen usein. Helpommin sanottu kuin tehty, etenkin tämän röörin ja kökkövatsan kanssa. Kun ei vatsa vedä litroittain niin ei vedä. Täytyy visiin alkaa turvautua nestemäisiin kaloreihin, kuten mehuihin ja apteekin ravintovalmisteisiin. Noilla ravintojuomilla mä olen nämäkin muutama päivää mennyt...

Päällimmäisin fiilis näissä päivissä oli kuitenkin järjetön väsymys. Makasin ja hengitin, saatoin ajatellakin hieman, mutta siinäpä ne päivän touhut sitten olikin. Vastasin yhdellä sanalla, urahtamalla tai nyökkäämällä. En katsonut silmiin, halusin vain olla rauhassa. Itkin turhautumista vähän väliä. Join vettä tai ravintojuoman välillä, sitten taas nukuin hetken. Mitään en halunnut syödä - kaiken syötävän ajatteleminenkin nosti hapot kurkkuun. Lääkkeetkin oli vaikea ottaa, kun kaikki yökötti. Paleli ja hikoilutti niin että vaatteet oli märät - tämä ilmeisesti johtui siitä että yritin lopettaa särkylääkkeet liian nopsaan. Puoli satsia opioidia kurkusta alas niin olo parani hikoilun osalta... Kiva olla tietämättään lääkenarkki. Tai ei.

Välillä mietin ettei kukaan voi olla näin saamaton ja väsynyt, ei oikeasti. Teeskentelen vain laiskuuksissani ja oikeasti kyllä jaksaisin mitä vaan jos edes vähän yrittäisin... Ja sitten menin suihkuun pesemään hienhajua pois ja jo se veti voimat niin loppuun että seuraavaksi äiti sai pukea mut alusvaatteita myöden. Ei ollut kivaa se. Onneksi taas äiti on ollut täällä pitämässä huushollia pystyssä ja muksuja kurissa (ei vaan, kilttejä enkeleitähän nuo on :) ). Ei olisi mistään tullut mitään jos mun olisi pitänyt saada jotain aikaiseksi. Eilenkin äiti soitteli ties miten monta puhelua että sai täksi päiväksi lääkärin kiinni - käytiin labrassa ja saatiin varmistus ettei ainakaan verikokeissa ole mitään hälyyttävää. Ei auta kuin odottaa parempia oloja...

Ja tänään onkin ollut parempi ilta. Oon saanut jopa syötyä kun on tullut mielitekoja - pizzaa ja puuroa. Olo on melkein normaali kun tuskaisimmasta olosta otetaan pois hikoilu, palelu ja etominen. Saattaa olla että pieni puklu tuli jossain vaiheessa, mutta niin kauan kun ruoat pysyy sisällä niin kaikki on hyvin. Ja kuten huomaatte, jaksoin läppärin ääreen kun aiemmin en jaksanut lukea edes kännykästä viestejä. Saattaa äitikin päästä viikonlopuksi kotiin :)

Bloggari ja häröilevä neuvonantaja.

Nyt voisin taas nukkua hieman...


maanantai 19. lokakuuta 2015

Sekametelisoppaa vakuutuksista ja muusta ja hautajaisaatoksia.

Sekametelisoppaa tiedossa tänään...

Aloitetaan vaikka ihan asialla... Muutama vuosi sitten oli julkisuudessakin paljon puhetta syöpävakuutuksista. Onko niissä järkeä, myydäänkö niitä pelolla, ovatko ihan huijausta? Itse otin aikoinaan rintasyöpävakuutuksen, koska suvussa on niin hurjasti rintasyöpää ollut. Kolmisen vuotta sitten mulle soitettin Stockmannin kanta-asiakkaille tarkoitetun kampanjan suunnilta ja tarjottiin syöpävakuutusta joka kattoi kaiki syövät. Hintakin taisi olla sama, joten vaihdoin Elloksen vakuutuksen markkinoituun ACE:n laajempaan vakuutukseen.

Onneksi, koskapa nyt erityisenä lumihiutaleena päätinkin hankkia itselleni niin yleisen rintasyövän sijaan vanhojen epäterveellisesti elävien, tupakoivien, vahvaan viinaan menevien vanhempien miesten taudin... Lähetin pinon todistuksia ja koevastauksia vakuutusyhtiöön ja neljän-kuuden viikon ilmoitetun käsittelyajan sijaan korvausrahat humpsahtivat tililleni kolmen viikon sisällä. Ihan ehdoton onnenpotku tässä tilanteessa! Eihän raha terveyttä korvaa, mutta kun tulot tippuvat sairaspäivärahan myötä ja lääkekulut ovat viikossa viidenkympin luokkaa niin helpottaahan tuo... Lisäksi lääkärikäynnit maksavat, osastopäivät myös ja sädehoidotkin ovat hinnaltaan 8,80€/kerta... Ja esimerkiksi perjantaina oloni oli niin hutera ja etovainen, että kävin sädetyksessä taksilla. Vaikka kelakorvauksen kyydeistä saankin, niin silti taksikyydit olisivat kaukana mielestä jos omista tuloista pitäisi kyytejä maksaa... Mieluummin menisin silloin bussilla, oksupussi kainalossa hätävarana. Eikä sekään haittaa että saan pienet pankkilainani maksettua pois ihan jo siltä varalta että... No, jos kaikista huonoiten vaikka käviskin. Aika tiukilla olisin ilman tuota turvarahaa.

Terveellinen ruokakin maksaa... (Öh, huono aasinsilta kuvitukseen?)
Nyt kun tuo vakuutus on "käytetty" on uusia tarjouksia alkanut sadella postiluukusta ja puhelimen välityksellä... Viimeisimpänä tarjottiin luunmurtumavakutusta, jolla saisin jokaisesta hiusmurtumastakin 1500 euroa puhtaana suoraan tilille vain lääkärintodistusta vilauttamalla. Eikä siinä vielä kaikki!!!! ...Tai en muista kyllä oliko siinä kaikki, rajoituksia tietenkin ainakin löytyi, en nyt kuitenkaan ottanut tuota kyseistä vakuutusta. Murran luitani aivan liian harvoin.

Eli multa kuitenkin suositukset viidentoista euron kuukausittaiselle syöpämaksulle. Ehdottomasti. Etenkin jos tuntuu että suvussa on hiemankaan enempää syöpätapauksia kuin naapurilla.

Meidän sukuahan tutkittiinkin että pitäisikö tarkemmin tutkia, kun rintasyöpää oli niin monessa polvessa. Lopputulema oli kuitenkin ettei kannata, koska kaikki sairastumiset ovat tapahtuneet viidenkymmenen vuoden iän ohituttua eli sairastumisikä on ollut ns. normaali. Oman syöpäni myötä sain lääkärit kuitenkin kiinnostumaan geeneistämme tarkemmin - josko sieltä kuitenkin löytyisi joku kohta joka altistaisi jotenkin syövälle, vaikkei rintasyöpägeeniä varsinaisesti olisikaan. Erityinen lumihiutale iski jälleen!

Sitten mielialajuttuja... Oon saanut tosi paljon ihanaa palautetta siitä että oon niin positiivinen. Jotkut ovat ihmetelleetkin miten onnistun siinä. Mulla on tapana olla valittamatta ennenkuin asiat on tosi huonosti, ja nytkin voin kuvitella että asiat voisivat olla todellakin paljon huonomminkin. Toisin sanoan taidan aina odottaa vielä pahempaa... Pitkälle pääsee jo tuolla asenteella. Lisäksi on asioita jotka vaan työnnän syrjään, koska ajatuksen tasollakin ajatukset tuntuu liian vaikeilta käsitellä. En esimerkiksi halua ajatella että leikkaukseenkin voi jo kuolla. Tahdon lähteä niin että olen edes jotenkin valmistautunut, en noin vaan yllättäen. En myöskään voi ajatella poikiani äidittömänä. Se on liian paha asia ajateltavaksi. Samalla lailla usein teen ahdistavien uutisten kanssa - työnnän ajatukset syrjään. Tiedän kyllä mitä maailmassa tapahtuu, mutta en tahdo jäädä kaikkeen ikävään vellomaan... Se ei kuitenkaan auta ketään, minua tai läheisiäni varsinkaan.

Ulkoilu on yks joka piristää aina kun siihen kykenee - intoa vaan lisää uudet 99 porrasta jotka on juuri ilmaantuneet lähimaastoon :D
 
Lisäksi mä yritän opetella ajattelemaan, että jos en voi siihen vaikuttaa, niin sitä on turha stressata. Jonkin verran oon jo oppinutkin, mutta on silti asioita jotka ihan napista painamalla saa mun mielialan suohon vaikka kuinka järkeilisin ettei masentelussa ole mitään järkeä, ettei se auta mitään ja että mun reaktioni on liioitellun suuri. Sit mä otan käyttöön sijaistoiminnot - väritän kuvan, luen, lähden kävelylle... Tai vaikka nukun, siinä oonkin tänä päivänä ihan huippu! Mut mä luulen että tuollaisia vaikeita klikki-aiheita on kaikilla. Ehkä niille ei voi mitään, tai ehkä niiden kanssa pitää oppia elämään. Muita ihmisiä kun ei kuitenkaan voi muuttaa.

Äkkikuolemaakin huomattavasti helpompaa on miettiä jäähyväisiä, tärkeitä tekemisiä ja vaikka omia hautajaisia. Minä haluan itseni näköiset hautajaiset, siksi asiat pitäisi kirjoittaa ylös nyt kun vielä on hengissä! En kuuntele virsiä vapaaehtoisesti, joten en tahdo niitä hautajaisiinikaan. Haluan esittää toivebiisejä itse. Tahdon että hautajaisissani viini virtaa niille jotka sitä toivovat. Haluan että minusta kerrotaan hauskoja muistoja, juttuja ja ehkä tomppelimaisuuksiakin. Toivoisin että ihmiset nauravat itkiessäänkin, en tahdo perimasentavia perusluterilaisia surullisia ja hiljaisia hautajaisia. En tahdo karjalanpaistia tarjottavaksi, syökää mieluummin vaikka pizzaa tai sushia. Tai kumpaakin! En tahdo tuhlattavan hautaan tai arkkuun.

Herkut on tärkeitä. Varsinkin kun on vaikea syödä.

Haluan niin kivat hautajaiset, että jos en nyt kuolekaan niin voin viettää hautajaisjuhlani viiden vuoden päästä haudaten syöpäni. Tuplahauskaa kun itse pääsee omiin juhliinsa!

Seuraavaksi pari lempparihautajaisbiisiäni kevyestä päästä valikoimaa ^_^





Hautajaissuunnitelmia pitäisi oikeasti kirjata paperillekin asti. Sama juttu kuin hoitotestamentin kanssa... Pitäisi ja pitäisi mutta saako koskaan aikaan? Mulle on tärkeää etten mä makaa vuositolkulla vihanneksena jos toivoa paranemisesta ei ole. Neliraajahalvaus on kans sellainen juttu etten tiedä haluaisinko jatkaa sillä lailla loppuelämääni... Kaikki kelvolliset elimeni (mikäli sellaisia onkaan) pitää saada eteenpäin uusiokäyttöön. Ja niin edelleen, ja niin edelleen... Pääpointtina tässä se, että omia toiveita kannattaa kirjata ylös vaikkei ajankohtaiseksi ajattelisikaan. Ainakin jos asia tuntuu mainitsemisen arvoiselta - on toki paljon ihmisiä joita ei yksinkertaisesti kiinnosta esimerkiksi se mitä tapahtuu kuoleman jälkeen tai miten hoito toteutetaan.

Muuten kuulumisia... Tänään oli jo neljäs tiputus - yksi enää jäljellä! Ja oma tukka kökkii tiukasti päässä... Alan olemaan satavarma siitä että se tipahtanee sitten ensi viikolla... Ehkä keskiviikkona kun kaikki sädehoidotkin on pulkassa. Ja sit on tupla-ahdistus siitä ettei hiusten ois enää tarvinut lähteä mutta lähti kuitenkin. Möö... Lääkäri kuitenkin sanoi että toisen sytotiputuksen jälkeen lähtee, ja viimeistään kolmannella kerralla. Joka aamu vedän hiuksiani joka suunnalta ja totean ettei vieläkään irtoile kolmea enempää. (Ans olla kun kirjoitin tämän, kaikki tipahtaa veks heti huomenna!) Peruukkini on kyllä tosi kiva. Eniten siinä ehkä ahdistaa se että kuten peruukit yleensä, se on kovin tuuhea. Paljon tuuheampi kuin oikea tukkani - tai monen muunkaan oikea tukka. Letille laitettuna tuuheutta saa vähän hämättyä pois... Ja onhan tuo kiva kun on ylläripidempi kampaus kertaheitolla pitkän kasvatusprojektin päätteeksi :) (Ja oikeasti, jos mun tukka ei lähtiskään niin mulla olis varmaan olo että oon nyt vedättänyt yhteiskunnalta huvin vuoksi kalliin peruukin jota en sitten tarvitsekaan... Että vois kyllä lähteä oma pääkarvoitus, juu... )

Peruukki testauksessa ja kotona letitettynä :)
Taas kerran tiputuksessa. Tärkeitä papereita joista kaikista piti ottaa kuva. Tiputuspedin vastapäinen seinä jota harvemmin tuijottelen.
Viime viikolla oli aikamoisen huonot olot, niinkuin taksin mainitessani viittasinkin. Tiistaista pikkuhiljaa hiipi olot päälle ja perjantaina huipentui. Joka päivä oli hieman parempiakin hetkiä, mutta oksentelu piti huolen siitä että olo oli huolella hutera lähes koko ajan. Kellon ympäri nukkuminenkaan ei ole ollut viime aikoina mikään ongelma. Itse asiassa sen päälle maistuu hyvin vielä parin tunnin päikkäritkin. Tänään sain sitten vahvempaa pahoinvointilääkettä kun mainitsin huonovointisuudesta hoitajalle. Kiitoksia vinkeistä kavereille jotka itse ovat käyneet vastaavia asioita läpi <3 En ehkä itse olisi osannut edes ajatella että vahvempia ja toimivampiakin lääkkeitä on - ja että niitä kehtaa pyytääkin! :) Nyt kuitenkin muiden tiputusten yhteydessä sain suoneeni Ivemendiä, joka vaikuttaa suoraan aivojen pahoinvointikeskukseen blokkaamalla välittäjäaineita pääsemästä keskukseen perille. Tämä lääke vaikuttaa viisi päivää ja seuraavina kolmena päivänä otan vahvistukseksi kortisonia muiden lääkkeiden lisäksi. Eiköhän tämä toimi!

Lisäksi rööri on alkanut tuntua palaneelta sädehoitokertojen lisääntyessä. Nämä pikkukivut helpottuu kuitenkin kun muistan ottaa särkylääkkeeni kiltisti kolmen tunnin välein. Yölläkin - silloin tarpeeseen kyllä herääkin. Sädehoidon vaikutukset tulee vaan pahenemaan vielä, mutta onneksi kertoja on enää jäljellä seitsemän ja lääkitys on kohdillaan! :D

Seuraavaan kertaan! Nyt mä käyn kiipeämässä 99 porrasta ainakin pariin kertaan! :)

Sain kotiintoimitettuna vapaan kanan munia ja kotomaista hunajaa, kiitos rakkaat näistä <3  Ja sitten olin kerran puu, kasvonaamiolla askartelin ihan itse. Ei mul muuta!











torstai 8. lokakuuta 2015

Ensimmäinen viikko viidestä - done!


Melkein tosin on toinenkin viikko jo pulkassa... Näin mä laiskottelen että otsikotkin jää jälkeen ;)

Noniin. Ei se ensimmäisellä viikolla ainakaan vielä ollut yhtään niin kamalaa ollut kuin luulin. Luulin että alkaisin kulkemaan oksuämpäri kainaossa heti tiputuspäivästä yksi lähtien... Vaan ei.

Paha paha sairaala... Ei vaan huippuhoitoa ja ihania hoitajia Meilahden Syöpäsairaalassa.

Tosiaan, viime maanantaina oli ensimmäinen sytostaattitiputus. Jo osastolle mennessä tuli ihan hyvä fiilis, kun näin aulan hyllyssä laatikon jossa oli pipoja ja kaulahuiveja "kanssasisarille kanssasisarilta". Hirmu ihana ajatus kutoa päänpeitettä paleleville kaljuille. Jos osaisin voisin itsekin jotain väkertää - no kaulaliinan osaisin kyllä minäkin varmaan tehdä! :D


Kaikkea ihanaa oli tarjolla <3
Tällainen mulle!


Hoitaja joka tuli mua aulasta hakemaan, oli ihan hirmuisen ihana. Jotenkin välitön ja suora, mutta lempeä ja huumorintajuinen. Hoitaja seisoi huoneessa  mun pedin vieressä ihan koko sen ajan jonka tipat suoneen tiputtelivat, ja kertoi juttuja hoidosta ihan laidasta laitaan. Tuli turvallinen olo :) Heti alkuun sain jugurttiakin kun kerroin etten oikein ollut syönyt aamulla mitään. Pahoinvointia vähentää jos on pikkasen jotain saanut vatsan täytteeksi. Myöhemmin äiti toi mulle teetä - hyvää sekin.

Ensin nauratti, sit nipisti ja sit en enää vissiin niin tajunnu mikä on meininki ^_^

Ihan ensimmäisenä sain nieltäväksi allergialääkkeen ja pahoinvointilääkkeen. Sitten tuli tippaletku käteen - kanyylin laitto onnistuikin heti toisella yrityksellä, kiitos arpisten suonieni.... Tipasta sain ensin vatsansuojalääkettä, sitten  kortisonia. Kortisoni ja allergialääke annettiin siksi, että ensimmäinen kunnon myrkyistä aiheuttaa melko usein allergiaa. Siksi myös tiputusvauhti oli aluksi verkkaisempi ja vasta kun allergian mahdollisuus oli suljettu pois laitettiin tipat tippumaan normaalilla vauhdilla.

Tyrniä Meilahdessa <3

Ensimmäinen lääke oli paklitakseli. Mua aina hymyilyttää tuo lääkkeen nimi (niinkuin itse asiassa aika monenkin uuden lääkkeen nimi...) Tuohan kuulostaa enemmän remonttitarvittavalta tai hobittipilleriltä kuin vahvalta lääkkeeltä! Paklitakseli on lännenmarjakuusen nilasta eristetty solunsalpaaja - onko siistiä vai mitä! Se vaikuttaa solujen (varsinkin niiden syöpäsolujen, mutta muidenkin) jakaantumiseen ja sitä kautta tappaa ne. Toinen käytetty myrkky on karboplatiini. Hirmuisen hienoa kun lääkkeen pohjana on platinajohdos. Kun olin pieni, sain reumaani kultapiikkejä, joten enää puuttuisi jokin timanttipöly tai jalokivipillerit niin olisin arvotavaraa :D Karboplatiini häiritsee solun DNA:n toimintaa vaikeuttamalla sen korjausta.

Tiputukset hoituu pumpulla.
 
Hassusta paklitakselista ei tullut kuvaa, tässä platinainen litku.

 Kummastakin myrkystä tulee sivuoireita, tietenkin. Vaikka uusia syöpähoitoja koko ajan kehitetäänkin niin ei taida ihan ensi vuoden lääkityksissä vielä olla täysin sivuoireetonta myrkkyä... Näistä voi iho kuivua, sormenpäät ja varpaat halkeilla ja kynnet liuskoittua. Koska lääkkeet vaikuttavat nopeasti jakaantuviin soluihin (jollaisia juuri syöpäsolut ovat) vaikuttavat ne myöskin oman elimistön soluihin kuten ruoansulatuskanavaan, hiuksiin ja valkosoluihin. Siksi hiukset lähtevät päästä, vatsa voi olla sekaisin ja tulehdukset hoidetaan suoraan sairaalassa antibioottitiputuksella.

Ensimmäisellä viikolla en tuntenut juuri mitään ikävää, ainoastaan väsymys oli selvempää kuin normaalisti. Nyt kun toinenkin viikko on jo voiton puolella, olen käynyt halaamassa pyttyä muutamana päivänä. Huono olo on kuitenkin sellainen aika nopeasti päälle ponkaiseva fiilis, ei jatkuvaa etomista - kiitos hyvien pahoinvointilääkkeiden joita minullakin on kaksi erilaista käytössä. Luulen myös että olen hieman rasittanut itseäni liikaa... Tiistaina kävin kolmen vartin kävelylenkillä, sitten lähdin kaupungille ostoksille, sitten tulin kotiin ja oksensin ja sitten lähdin sädehoitoon. Keskiviikona oli sädehoito ja peruukin sovitus ja samalla reissulla vein äidin ravintolaan syömään - ja kotiintullessa sai taas halata pyttyä. Sitten oli Tärkeän Ihmisen kissan hakemisreissu, ja illalla puhuin jälleen norjaa. Tänään nukuin koko päivän ja kävin iltapäivällä sädetyksessä - eikä mitään pahoja oloja. Eli pakko se on tunnustaa, tarvitsen lepoa enkä pysty touhuamaan niin paljoa kuin haluaisin. Tylsää, mutta onneksi ohimenevää!

Selfie sädehoito-osaston pukkarissa :)

Sytostaattitiputuksen jälkeen oli tunnin lepotauko, jonka jälkeen menin sädehoitoon. Sädehoitoa on luvassa viidesti viikossa, joka ikinen arkipäivä. Siinäpä jotain duuniin verrattavaa, varsinkin näillä voimilla :)

Sädehoitoa on käytetty jo yli sata (!!!) vuotta. Sädehoitolaite on lineaarikiihdytin, joka tuottaa elektronisuihkun joka taas kohtion avulla muutetaan jatkuvaspektriseksi fotonisäteilyksi. Hienoja ja vaikuttavia sanoja. Säteily kuitenkin tuhoaa epätoivottua kudosta kohteesta ja nykyään säteet voidaan rajata hyvinkin tarkasti halutulle aluelle. Usein sädehoidosta ei edes tule sivuoireita - iho voi punoittaa ja kuivua hoidettavan alueen ympäriltä, se voi jopa palaa. Mutta esimerkiksi minulla kun hoidetaan ruokatorvea niin luvassa on erittäinkin äkämystyneet ja kiukkuiset limakalvot, nielemisongelmia, syömiskipuja ja kaikkea muuta mukavaa. Ja sitä varten onkin sitten taas lisää ja lisää lääkkeitä - eikä varmastikaan hyödyttömimpänä opioideihin kuuluvat kipulääkkeet.

Tämä on niin upea laite että tahdon kertoa tästä teille joku kerta enemmänkin - kunhan opin asioita itsekin!

Maanantaisin ehtii käydä pariinkin kertaan kahviossa herkuttelemassa - mikä on tässä tilanteessa kovasti hyödyksi. Herkuttelu siis :D

Tahdon käydä myös isotuoppiosastolla!

Perjantaina kävin ravintoterapeutilla. Sain vähän noottia siitä että olen levännyt ja nukkunut ja pötkötellyt liikaa. Sain siis ohjeen liikkua niin paljon kuin jaksan. Sain myös ohjeita ruoan terästämiseen voilla, kermalla ja  öljyllä - jotain mitä olin tehnyt jo aiemminkin. Smetanaa kuulemma voi pitää jääkaapissa aina - check! Kahviin kermaa eikä maitoa - check! Perunaan voita - check, makaroniin ja riisiin myös! Määrät vaan tahtovat jäädä kovin pieniksi syödessä, joten kertoja pitäisi sitten lisätä. Syödä pitäisi jopa kahden tunnin välein. Toisaalta, eipä tässä nyt muutakaan ohjelmaa päivisin oikeastaan ole... Lisäksi ravintoterapeutti kehotti käyttämään proteiinijuomia ja apteekista saatavia korvaavia ravintojuomia. Tullevat tarpeeseen etenkin sitten kun nieleminen on hankalaa - parhaimmillaan neljästä juomasta saa jo 1600 kilokaloria päivässä ja kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet.

Niin vitamiinit... Niitähän en saa syödä nyt erikseen enää. Enkä hivenaineita tai muita lisiäkään. Kaikki vaikuttaa kokonaisuuksiin, jokin voi vaikuttaa sytostaattien toimintaan, joku voi rasittaa maksaa tai munuaisia eikä elimille haluta nyt yhtään ylimäärähommia. Joten ollaan sitten ilman. Vähän vaikeaa tällaiselle vitamiiniuskovaiselle mutta minkäs sille mahtaa. Ja magnesiumtasoja mulla seurataan nyt viikottain, joten ne hoidetaan tarvittaessa ainakin kuntoon!



Lauantaina pääsin Tärkeän Ihmisen pihaa haravoimaan. Joku saattaa muistaakin, että aiempina vuosina olen joutunut menemään haravoimaan Kaivopuistoa, kun yhtään pihaa ei ole ollut tarjolla :D Nyt kuitenkin on, ihana aurinkoinen, iso piha ja ihania vaahteranlehtiä jotka on paitsi kauniita myös kiitollisia haravoitavia. Haravoiminen on ihan mahtavaa. Lehtien säkittäminen ei ihan niin mahtavalta tuntunut - ennen kuin sunnuntaina kun tajusin tehneeni järjettömän hyvän takareisi- ja kankkutreenin lehtiä maasta nostellessani. Lisää tätä, ehkä?!

Kaunis rouva vaahtera!
Vaahteranlehdet säkeissä.

Paljon jäi taas asiaa kirjoittamatta, mutta jatkan seuraavalla kerralla. Peruukista ainakin kerron pian. Samoin on taas paljon ihania ihmisiä ja juttuja joita minun pitää päästä hehkuttamaan! Loppuun taas piristyskuvat :D

Kaapissa oli sei-annos sulamassa ja kissat yrittivät kumpikin vuorollaan päästä apajille. Toinen oveluudella keksimällä miten ovi aukeaa ja toinen (kuvassa) voimalla alhaaltapäin tyhjentäen.

Ruusuja, lokakuussa! :)

maanantai 28. syyskuuta 2015

Valmistelua ja fiilistelyä




Noniin. Mitähän kaikkea tässä kolmen viikon aikana on tapahtunut ja päässä pyörinyt...

Pääsin sairaalasta, niin heti kotimatkalla piti päästä ostamaan uutta hiusväriä. Ajattelin että jos tämä tukka kuitenkin pian lähtee niin saa ainakin luvan olla hetken hauskempi ja pirteämpi. Siispä blondaus alle ja pinkkiä peliin. Toisaalta - nyt tätä tulee enemmän ikävä koska olen tykännyt tästä hurjasti -_-


Väriä päähän!

Aika monta päivää meni kotona vielä syömiseen totutellessa, mutta oli vaan pakotettava itsensä mussuttamaan ihan mitä vain. Viiden päivän osastoreissu oli tiputtanut painoa kaksi kiloa ja kuten tiedätte mun tavoite on saada painoa lisää, ei menettää vaivalla hankittuja grammoja... Ja aika vaivalla olen saanut sen sitten nostettua normaaliin ja pidettyä siinä. "Ylimäärää" en oo onnistunut saamaan, mikä on ymmärrettävää mutta aina yhtä tylsää. 

Huomenna kuitenkin alkaa viiden viikon kemosädehoitoputki, jonka aikana on odotettavissa pahoinvointia ja entistä rikkinäisempi ja kipeämpi ruokatorvi. Jipii - juuri kun olen muutamana viime päivänä alkanut olla ihan väleissä tuon röörimörön ja stentin kanssa. Nyt siis tulee olemaan entistä vaikeampaa pitää kiinni kiloistaan... Onneksi mulla ei ole mitään sitä vastaan että mussutan juustoja, laitan kahviin kermaa tai otan huikan öljyä silloin tällöin. Ja jos rööri antaa myöden niin voin jopa uhrautua syömään pullan silloin tällöin ;)

Stentti tuntui pitkään palalta kurkussa. Nyt se tuntuu enää pieneltä palalta. Usein on tuntunut että sylkeä erittyy normaalia enemmän ja se on harmittanut koska nieleminen on tuntunut normaalia ikävämmältä. Tai voihan toki olla että asiaan (siis siihen syljen määrään ja nielemistahtin) vain on kiinnittänyt huomiota ensimmäistä kertaa elämässään kun se nieleminen ON ollut hakalaa... Hmm... Muna vai kana?


Mun muhkuraiseni ^_^
 Jo ennen osastolla käymistä musta siis otettiin TT-kuvat ja tehtiin pet-scan. Niistä kerron tarkemmin myöhemmin ja samalla esittelen hyvin syvällisiä ja paljastavia kuvia itsestäni - sillä kukapa ei haluaisi itselleen kaikkia mahdollisia läpivalaisukuvia? :D Tietokonetomografiassa näkyi kohdun kohdalla suurentumaa, mikä tietenkin oli tutkittava tarkemmin. Ja kun kohtu vielä PET-kuvauksessa "latasi", eli imi itseensä radioaktiivista ainetta sisältävää glukoosia aivan kuten tekee kasvain tai tulehduskin, sain lähetteen Kätilöopistolle asian tarkastamiseksi.

Kättärillä minut tutki hirmu mukava vanhempi herraslääkäri, joka kertaheitolla kumosi ennakkoluuloni miesgynekologeja kohtaan. Kättelystä alkaen jännityskin karisi. Kohtuni ultrattiin ja lääkäri totesi kohdun laturin olevan mitä ilmeisimmin ihan normaali myooma, eli hirmu yleinen kohdun lihaskyhmy. Ja koska olin Kättärillä ja ultrassa niin tokihan pyysin muhkurastani oman printin, niinkuin talossa usein on tapana. Olin tosin lääkärin mukaan ensimmäinen joka tahtoo myoomastaan kuvaprintin, mutta ystävällisenä miehenä hän nappasi minulle mahdollisimman tarkan kuvan juurikin muhkusta. Muhku tarkastetaan helmikuussa uudestaan ja silloin tiedetään tarvitseeko sille tehdä jotain tai mitään.

Syssyä <3
 Seuraava röörimörköön liittyvä tapahtuma olikin sitten lääkärin tapaaminen Meilahden Syöpäsairaalassa. Nyt siis pääsin itse pääkallopaikalle, taloon jonka nimessä on jotenkin hirveän huono soundi... Tapaamiseen sai ottaa läheisen, joten minä raahasin mukaan Äiskän ja Elämäni Tärkeän Ihmisen. Lääkäri ja sen jälkeen syöpähoitaja kertoivat hoitosuunnitelmastani, aikatauluista ja muista tulevista asioista. En siis ollut ainoa jolla oli paljon kysyttävää niin muidenkin kysyjien oli hyvä olla paikalla.

Ensin kuulin Sen Tärkeän Päivämäärän. 28.9.2015. Silloin saisin ensimmäisen satsin myrkkyjä tiputuksessa, ja tämä tulisi toistumaan joka maanantai viiden viikon ajan - jos vain suunnitelmat pitävät enkä satu vaikka tulemaan kipeäksi. Tiputuksessa menisi pari tuntia, ja sen jälkeen olisi vuorossa sädehoito. Sädehoitoa olisikin luvassa hieman myrkytyksiä useammin - joka arkipäivä saman viiden viikon ajan. Äiti lupasi tulla kanssani tiputukseen joka ikinen kerta, ja Tärkeä Ihminen lupautui kuskaamaan minua sädehoitoon kaikkina muina päivinä kunhan ajat saataisiin sovittua työpäivien jälkeen.

Hiukset tulisivat lähtemään toisen tai kolmannen tiputuksen jälkeen. Tulisin saamaan maksusitoumuksen peruukkiliikkeeseen josta voisin hakea mieluisan sairastelutukan itselleni. Ihan jännittävää sekin.

Lisäksi sairaslomaani jatkettiin vuoden loppuun, sillä leikkaus olisi suunnitteilla joulukuuksi. Ja tietenkin sähköisesti lähti apteekkien tiedostoihin läjä reseptejä... Vahvoja kipulääkkeitä, pahoinvointilääkkeitä ja antibioottiliuosta suun sammaksen hoitoon. Kuulostaa lupaavalta, eikö? Pyysin myöskin myrkkyjeni nimet paperille - että voisin googlailla niitä itse kotona, tietenkin. Toinen myrkkyni tulee olemaan lännenmarjakuusesta eristetty aine, ja toinen platinapohjainen. Hirmu hienolta kuulostaa tuo platina - muksuna minuun on pistetty kultaa reumahoitona, nyt tiputellaan suoneen platinaa, seuraavaksi tahtoisin ehkä timanttipölyä. Johan sitä voisi sitten tuntea olonsa arvokkaaksi, eikä ainakaan ollenkaan rihkamaksi :D

Simulaattori kuulostaa coolilta...


 Viimeinen hoitoihin valmistava käynti olikin sitten sädehoidon ohjelmointia varten. Tämäkin juttu on niin siisti, että ansaitsee kyllä oman postauksensa myöhemmin... Pitkän odotuksen jälkeen pääsin simulaattoriin, elikäs taas yhteen TT-kuvaukseen. Pistettiin tippakanyyliä ja ruiskutettiin jodipohjaista varjoainetta ja tunsin taas lämpöä rintakehässä ja pissat housussa - siis TUNTUI siltä, oli ihan huojentavaa tietää että niin ei tunteesta huolimatta ollut kenellekään koskaan käynyt. 

Nämä laitteet on upeita :)

Röörimörköni paikannettiin siis ilmeisen tarkasti, ja koneelle ohjelmoitiin oikeat sädetyssuunnat ja sädeannokset. Lisäksi sain kolme mahtavaa tatuointia joiden mukaan sädehoito joka kerta suunnattaisiin. Ehdotin hoitajalle että uusi lohikäärmekin voisi olla paikkaa merkkaamassa, mutta hoitaja väitti etteivät taiteelliset lahjansa olleet sitä tasoa että olisin kuvaan kovin tyytyväinen. Jouduin siis tyytymään kolmeen neulalla ja musteella tökättyyn pisteeseen. Yhdet kumpaankin kainaloon ja yksi rintakehään - kuten näette upeasta kuvasta alta!


The Tatska 2/3

Yksi salaperäinen kortti ja kortin mukana tullutta ihanan lohduttavaa lakritsiteetä <3
On ollut ihan mahtavaa huomata miten ihmiset huolehtivat, välittävät ja tsemppaavat. Ja miten paljon näitä ihania ja piristäviä ihmisiä onkaan! Olen saanut salaperäisiä kortteja ihmisiltä joita en ole koskaan tavannut elävässä elämässä mutta jotka tuntuvat kovinkin tutuilta jo ihan nettituttavuuden perusteella. Nämä kortit on toki allekirjoitettu niin salaperäisesti että saatan monesti vain arvailla lähettäjän oikeaa, tarkkaa henkilöllisyyttä. Viimeisimmän kortin mukana tuli lakritsateetä - mikä mahtava yllätyslahja, ja vielä juuri kun saavuin kaupasta kotiin herkkupulla kassissani! Lisäksi sain itseaskarrellun kortin töistä - on mahtavaa tietää että sielläkin minua ajatellaan ja tsempataan. (Siitä huolimatta että olen saanut paikan hirveään pulaan olemalla ikävä, sairastumalla ja jäämällä pitkälle löhölomalle - näin aivoni tahtoo välillä yrittää inttää... Höhlä.)

Appelsiiniakin! Oikeasti, applesiinia vuosien tauon jälkeen!
Nyt tällä viikolla opin ja uskaltauduin syömään paremmin kuin aikoihin. Ihan oikeaa ruokaa, pizzaakin, kukkuralautasellisia hedelmiä... Ja huomasin että pystyn syömään muun muassa applesiinia, joka on jo vuosia aiheuttanut niin kovasti närästystä että olen suosiolla jättänyt sen ruokavaliostani pois. Monesti olen mielessäni kiukutellut kun olen bussissa haistanut jonkun eväsmandariinin ihanan tuoksun... Tämä mahtava supervoima joka saa minut syömään mahdottomiakin ruoka-aineita taitaa tosin ehkäpä johtua ihan siitä seikasta että rööristentin asennuksen jälkeen olen vakituisesti syönyt happosalpaajaa tuplamäärän entiseen verrattuna. Ehkä vahvat kipulääkkeetkin auttavat asiaa, en tiedä. 

Nyt kuitenkin suren jo etukäteen sitä, että sytostaatit ja sädehoito tulevat melkoisen varmasti saamaan ruokatorveni entistä kipeämmäksi limakalvojen kärsiessä myrkyistä ja sädehoidon paikallisoireiden ilmaantuessa. Oh well, kaikkea ei voi saada, mutta appelsiinia voin ehkä syödä vielä jonkin aikaa :D



Tässäpä tämä. Asiaahan mulla olisi vaikka kuinka, mutta nyt ollaan jo maanantain puolella ja aamulla on aikainen herätys.  Ellen nyt herää jo ennen kuutta kurkkimaan verikuuta, niin aikaisin on silti herättävä kun on taas kerran lähtö Meilahteen. 

Olisin voinut kertoa siitä miten olen stressannut kulmakarvojen menettämistä, sillä en ole koskaan joutunut piirtämään kulmiani, ja siitä miten olen kysyessäni saanut asiaan hurjasti vinkkejä ja jopa tarjouksen opastaa piirtämistä kädestä pitäen! Siitäkin olisin voinut kertoa enemmänkin miten Elämäni Tärkeä Ihminen osti mulle uuden sängyn - korkeamman kuin vanhan, että mulla olisi sitten kipeänä ja huonovointisena helpompi kaatua sänkyyn ja könytä sieltä ylös <3 Tai siitä miten hassujakin ajatuksia tulee kun miettii ja suunnittelee kaljun pään peittämistä, miten tätiperuukit pelottavat ja millaisia vinkkejä olen saanut ripsettömien luomien meikkaamiseen......

Mutta nyt on ihan oikeasti saatava hetki unta ennen huomisen seikkailua. Siispä... Until next time! <3