Netittömyyden nirvana?

Seuraavaksi raporttia digi-detoxistani ja kuinkas siinä kävikään....

Olin ajatellut netittömän viikkoni olevan ihan hurjan aktiivinen. Salilla olisin käynyt joka päivä ja olisin ehtinyt lukemaan tuhat kirjaa ja jokainen meidän perheen ateria olisi huolella alusta pitäen itse väännetty - vähän pidemmän nettitauon aikana olisin kasvattanut kasviksetkin ruokapöytään. Tuuli tuivertaisi hiuksissani, aurinko lämmittäisi ja kasvit suikertaisivat taimiaan maasta, kun eläisin oikeaa elämää netin kahleista vapaana, hymyillen.

Mutta ei.

Ensinnäkään, täysi netittömyys ei ollut mahdollista. Lasten koulujen Wilma-viestit oli luettava. CV oli pakko meilata työnantajan sitä pyytäessä. Facebookkiinkin oli kirjauduttava alle vuorokausi lakon alkamisesta, koska oli hytinän perusteella tarkistettava erään arvonnan tulos - onneks tarkistin, koska voitin. Kerran googlasin hankalan sanan joka jäi vaivaamaan kesken lukemisen. Ja niinkuin itselleni lupasin, ohjelmia sain katsoa netin kautta - ja katsoinkin. Yksi kausi Doctor Whota ja pari leffaa riitti ajantappamiseen muutaman ensimmäisen päivän aikana.

Muuten pysyin itse itselleni asettamissani tiukoissa rajoissa, ja jätin esimerkiksi maissitortillat tekemättä koska en voinut googlata ohjetta. Hesarin tilauksen loputtua jouduin kyselemään uutisiin tarkennuksia muilta. Ilman bussiaikatauluja tulin hyvin toimeen - mutta yhteydet täälläpäin ovatkin sen verran hyvät että sen kun menee pysäkille niin kohta tulee joku linja viemään sinua eteenpäin.

Hassuin asia jonka huomasin oli se, että käytän Facebookkia kuten moni käyttää tupakkaa. Tekemisen puutteessa vilaisen naamakirjaa. Aamukahvin kanssa on ihana nautiskella muiden aamukuulumisista ja lukea säätiedotukset eri puolilta Suomea. Kun sain ikävän sävyisen tekstarin, oli ensimmäinen reaktioni kurkata ihmisten kuulumisia ja ehkä valittaa vähän. Aluksi facettomuus hermostutti ja kiukuttikin vähän. Kun tajusin tuon pienen asian, oli loppuaika ilman Facebookkia paljon helpompaa. Olen kuitenkin aina ollut tyytyväinen siihen, etten ole narahtanut esimerkiksi tupakkaan niin kovaa kiinni etteikö lopettaminen olisi käynyt hyvinkin kivuttomasti. Ajattelin siis netin (tai lähinnä Facebookin) päässäni huonona tapana joka ei tee minulle hyvää - ja naps, ikäväkin laantui.

Netin tarkoitus. Kissakuvat.

Kirjaa luin ahmien vain yhtenä päivänä. Uudenlaisia ruokia sävelsin kahdesti. Sain flunssan, enkä käynyt salilla kertaakaan. Kävin keikalla ilmoittamatta siitä netissä. Tekstailin niille muutamalle tärkeimmälle ihmiselle enemmän kuin koskaan ja ahdistelin heitä kissa- ja ruokakuvillani. Istuin hiljaisuudessa ja ajattelin. Suunnittelin uusia järjestyksiä ja asioita.

Enkä siltikään saanut suurta valaistumista, en vaipunut nirvanaan enkä aloittanut uutta harrastusta. Se myönnettäköön että olo oli seesteisempi ja rauhallisempi ja sain keskittymiskykyäni takaisin. Tärkein ahaa-elämykseni oli se, ettei nettimaailma tai Facebook ole mikään suuri mörkö joka hallitsee elämääni. Se suuri mörkö on ihan omassa päässäni. Mä osaan laittaa koneen kiinni ja osaan olla räpläämättä kännykkää. Mä osaan edelleen lukea satoja sivuja päivässä. Mä olen olemassa ilman nettiäkin, mutta osa mun sosiaalisesta elämästä on olemassa verkossa ja hyvä niin - en mä oikeassa elämässä voisi tavata niin monia ihmisiä  päivittäin, en ehkä edes yhtä. Kahville lähtö kaupungille tai kylässäkäynti vie oikeasti ison siivun päivän ajasta, enkä mä elä elämääni yksin vaan mulla on lapset joiden kanssa haluan olla.

Eli mahtavan, sielun syövereitä avaavan ja minut maailmankaikkeuteen yhdistävän digi-detoxin tulos oli plus-miinus-nolla. Netti on hyvä renki mutta huono isäntä, niinkuin moni moni muukin asia. Ilman nettiä täytyy pystyä pärjäämään, mutta siitä saa myös niin paljon iloa ja jeesiä elämään että sen kieltäminen olisi melko hullua. Meillä aletaan viettämään netittömiä päiviä jolloin kaivetaan latapelit naftaliinista, pidetään leffailtoja ja uppoudutaan seikkailuihin kirjojen kautta. Ja jos tuntuu siltä, niin silloinkin voidaan netistä kaivaa uusi herkkuresepti tai selata uusimmista leffoista se mieleisin katsottavaksi.

Sitäpaitsi, netistä löytyy ihan hurjasti tietoa kunhan osaa suodattaa hömpän faktasta. Pikkujuttujen ja -faktojen googlaaminen kesken keskustelun on joskus ihan mahtavan hauskaa. Netistä löytyy työpaikkailmoituksia. Netin kautta on helppo varata kirjaston kirjoja. Netissä voit käydä monella kirpputorilla samaan aikaan. Vain netissä on kutkuttavan naurattavia netti-meemejä. Netistä löytyy kulttuuria, vinkkejä, ohjeita, sielunkumppaneita (luv u Geek-girls!) ja kissakuvia. Mikä sen mahtavampaa? :D

Mut nyt mä menen lukemaan kirjaa - Westeros, mä tulen taas!

Mielipidekirjoitus.

Turhauttaa.
Ihmiset ympärillä. Puolitutut, läheiset, ihmiset joiden pitäisi olla tuttuja mutta jotka kuitenkin ovat kovin vieraita. Se syvemmän kontaktin puute joka tuntuu leimaavan aika suurta osaa nykymaailman arvoistakin.

Turhauttaa se, etten mä tunne niitä ihmisiä, jotka mun pitäisi tuntea. Tai tunnen, tavallaan. Tiedän ehkä lempiruoan, lemmikin nimen, koulutuksen, ammatin, lempivärin, toivelomamatkan määränpään. Kevyitä, pieniä, kivoja, vaivattomia ja yleisiä asioita. Jutustelua päivän säästä ja julkkisjuoruista.

Mutta kun mä kaipaisin jotain enemmän. Mä kaipaisin mielipiteitä! Ja ei, mielipiteenä mä en pidä kommentteja "hyi" tai "ihq". Mä tahtoisin kuulla kannanottoja, vahvoja ajatuksia ja perusteluja niille. Mä tahtoisin mielipiteistä ja ajatuksista kumpuavia avoimia ja hyväksyviä keskusteluja.

Mä olen välillä niin väsynyt kaikkeen siihen small talkiin mitä suomalaiset ei muka osaa mutta mitä suomalaisetkin harrastaa esimerkiksi somessa vaikka huru mycket. Musta ei vaan enää tunnu että sosiaalinen elämä mitenkään täyttyisi siitä että sivelee asioiden pintaa hyvänpäiväntuttujen kanssa.

On toki viihdyttävää joukolla kauhistella teinivaimon hameenmittaa tai kerätä lynkkausmielialaa eläinrääkkääjistä kertovan uutislinkin alle. Eläinrääkkäys ON paha asia, mutta tarkoitan tässä sitä että kaikkihan asiaa paheksuvat, mutta keskustelu aiheesta tahtoo yleensä olla olematonta.Enkä mä tahdo dissata small talkia kokonaan. Pikkuhöpinälle on useinkin aikansa ja paikkansa. Mä puhun nyt siitä mistä tuntuu olevan suurempi puute. Mun mielestäni pikkuhöpinä on vallannut jo ehkä liikaakin tilaa ihmisten välisissä kontakteissa.

Mielipiteitähän ne pienet mielipiteetkin toki ovat. Mielipide on se, mitä ajattelet viihdeuutisista. Mielipide on myös se, miten suuressa arvossa pidät vaikkapa ruokaa tai merkkituotteita. Mielipide voi pienenä piiloutua vaikka miten vähäpätöiseltä tuntuvaan asiaan niin ettei niitä välttämättä edes tiedosta. Mutta miksi pienetkin mielipiteet tuntuu joskus olevan vaikea sanoa ääneen? Miksi monia mielipiteitä ei osaa perustella? Onko niitä pieniäkään koskaan miettinyt tarkemmin vai onko asiasta tiettyä mieltä vain koska "niin on aina ollut" tai "ei se sillein kosketa mua"?

Mä tahtoisin enemmän kannanottoja sellaisiin asioihin, joihin kaikki eivät sano "kamalaa" tai "oi ku ihanaa", sellaisiin asioihin jotka on ehkä vähän vaikeampia ja jotka ehkä vaatisivat vähän pidempiä kommentteja ja isompia keskusteluja. Asioita joista itsellä voi olla vahva mielipide ja siitä huolimatta voi ymmärtää toisenkinlaisen kannan ja ehkä oppiakin asiasta uutta keskustelun lomassa.

Missä on keskustelut rakkaudesta ja polygamiasta, tasa-arvosta, eutanasiasta, ravintosuosituksista, salaliittoteorioista, arvomaailmoista, pinnallisuudesta ja kulisseista, intohimoista, abortista, politiikasta...? Juuri niistä asioista joista helposti vaietaan ehkä juuri siksi että ne ovat isoja aiheita ja aiheuttavat suuria tunteita.

Miten voi oikeasti tuntea toisen ihmisen jos ei tiedä toisen mielipiteitä? Miten omat mielipiteet voi koskaan muuttua, kasvaa ja kehittyä jos ei koskaan kuule eriäviä näkökantoja ja perusteluja niille? Miten sä voit tuntea itses jos sä et tunne mielipiteitäsi? Mulla on henkisesti vahvempi olo kun mä tunnen itseni mielipiteitäni myöten. Kun tiedän miksi ajattelen asioista niinkuin ajattelen ja miksi regoin niinkuin reagoin. Ei kaikki mullekaan tietenkään aina päivänselvää ole, mutta sekin on yksi elämän hienouksista ettei elämä tai ihminen ole koskaan valmis! Sitä voi aina opettaa, kasvattaa, rakentaa, viilata ja hioa.

Ei mielipiteen perustelu aina helppoa ole - ja siinä sen hienous piileekin. Kun sulla on perustelut, ei sun mielipidettä voi kukaan kokonaan lytätä. Aina voi tietysti olla eri mieltä. Mutta kun sä osaat perustella asiasi, sä olet myös miettinyt sitä suuremmin ja syvemmin, ja se on sulle selkeämpi. Silloin on helpompi käsitellä asiaa myös muilta kanteilta, kun on jo omaa kantaansa tullut pyöriteltyä ja makusteltua.

Suuremmat ja syvällisemmät keskustelut ei ehkä ole niitä helpoimpia, mutta mä uskon että ne antaa kaikista eniten.

En mä sano että itse olisin kovin suuriääninen kannanottaja tai maailmaa muuttava aktivisti, mutta kyllä mä aina välillä mielipiteeni kerron ja silloin kyllä toivon että mua myös kuunnellaan. Olenko mä sen takia kärkäs jos mä kerron ajatukseni ääneen? Olenko ääri-ihminen jos mulla on jostain asiasta mielipide? Onko matalaotsaista olla eri mieltä kuin enemmistö - tai entäs samaa mieltä?

Sekin on mua havahduttanut tähän mielipideasiaan, että mielipiteen kertominen tuntuu usein saavan ihmiset ajattelemaan ettei hyväksy muita näkökantoja ollenkaan. Mutta eihän se normaalien avomielisten ihmisten kesken niin voi olla? Eihän? Miksi se, että kertoo mielipiteensä asiasta tarkoittaisi sitä ettet hyväksy toisen mielipiteen kannattajia? Yhtä lailla lihansyöjä voi hyväksyä vegaanin, uskovainen ateistin ja hetero homon - ainakin sivistyneessä seurassa. Ei siis eriävät mielipiteet tarkoita sitä ettei hyväksyisi toista ihmistä.

Toinen asia joka mua harmittaa ihmisissä ja mielipiteissä on se, että mielipiteen ääneen sanomiseen liitetään usein se yksi ihmistyyppi joka katsoo oikeudekseen kertoa ääneen mielipiteensä vaikka se ei auttaisi ketään, ei aiheuttaisi keskustelua tai jopa loukkaisi jotakuta tiettyä ihmistä. Tiedättehän - nämä ihmiset jotka perustelevat loukkauksensa sillä että ovat rehellisiä ja suorapuheisia. Aiheutuuko siitä kuitenkaan kenellekään mitään positiivista jos sanot työkaverillesi hänen näyttävän lihavalta/nälkäkurjelta/mieheltä/naiselta? Jos sanot jonkun harrastuksen tai intohimon olevan typerää? Jos sinun mielestäsi jonkun tietty luonteenpiirre olisi vähemän toivottava? Mielipiteen kohteelle tulee luultavasti paha mieli, eikä kumpikaan osapuoli opi asiasta mitään. Tarkoituksellinen mielen pahoittaminen ei ole koskaan ok, ja siinä menee raja siinä onko mielipiteen kertominen ääneen ok vai ei. Tämä nyt meni vähän sivuraiteille, mutta oli mainittava koska nuo kovaääniset pahansuiset ihmiset tahtovat joskus olla etunenässä kertomassa mielipiteitään, ja tahdon korostaa etten puhu tässä tekstissäni nyt heistä.

Niin paljon kuin tällä hetkellä mun mielestäni mielipiteet on tekojen lisäksi se, mikä hyvin pitkälti määrittelee ihmisen (toim.huom. Jos olet eri mieltä, niin tästä voisi kummuta loistelias keskustelu! :) ) niin mielipiteiden ei pitäisi estää ihmisten toimeen tulemista. Lukiovuosina (antiikin ajalla) mun paras luokkakaverini oli seurakunta-aktiivi helluntailainen, itse taas olin kettutyttö-pakana ja maailmankatsomuseroista huolimatta meillä oli hirmu kivaa yhdessä. Juotiin teetä, kuunneltiin vuorotellen mustaa ja valkoista metallia ja keskusteltiin elämästä - uskonnostakin. Kumpikin oli ok toisen täysin erilaisen mielipiteen kanssa.

Pointti on se, että voi ymmärtää omistaan eriäviä mielipiteitä vaikka oma ajatus asiasta olisikin vahva. Maailma ei ole mustavalkoinen, eikä sitä ole mielipiteetkään. Miksi olisi vaikeaa ymmärtää erivärisiä mielipiteitä? Ja jos niiden ymmärtäminen tuntuu vaikealta, niin olisi hyvä edes hyväksyä ne. Mielipiteethän voi pitää sisällään mitä vain asioita maasta taivaaseen ja kvarkeista galakseihin, ja ihmisen elämä on kuitenkin niin laaja aihealueiltaan - miten siis yksi kaikkeudesta erotettu mielipide voi joskus aiheuttaa niin suuren muurin ihmisten välille?

Jos mä olenkin tämän kasvukauteni aikana kasvanut fyysisesti vain vähän, niin henkisesti mä olen kasvanut sitäkin enemmän. Mä tunnen itseni paremmin kuin koskaan, tiedän mitä haluan ja mitä en - ja sen myötä mulla on myös asioista mielipiteitä. Mä en ole "ihan kiva"-ihminen, enkä halua ollakaan. Eikä mun kaikki mielipiteetkään ole "ihan kivoja" ja joku voi niistä vaikka hermostuakin, mutta silloinhan pohja keskustelulle on taas valmiina! Kun mä tiedän mitä asioista ajattelen, on mulla myöskin perusteet tehdä päätöksiä ja ymmärtää miksi teen mitä teen. Mulla on esimerkiksi mielipiteeni siitä, millainen on mun ihanneihmiseni ja tokihan silloin itse pyrin käyttäytymään siten kuin mun mielestäni hyvä ihminen käyttäytyy.

Mä tahtoisin että jokainen voisi sanoa mielipteensä ilman, että tarvitsee pelätä tulevansa lytätyksi. Toivoisin tietyllä tapaa kovaäänisempiä ihmisiä! Tahtoisin, että vaikka mielipide määrittelee osan ihmisestä niin osattaisiin nähdä myös muut kantit ja kulmat ihmisestä. Tahtoisin vahvojen mielipiteiden käyvän keskustelua keskenään. Mä en kaipaa väittelyä enkä sitä että toisen mielipide yritetään kumota, mä kaipaan asioiden pyörittelyä ja vaivaamista. Mikä on mahtavampaa kuin tajuta itselle täysin yllättäen, ettei ole koskaan ajatellut asiaa toisen kertomalta kantilta!

Tämä nyt oli ehkä aika abstrakti aihe meuhkata tekstiksi. Mutta mulla oli tarve kertoamun mielipiteeni mielipideasioista.

Mitä mieltä sä olet?

Digi-Detox ja keskittymiskuuri.

Mä lähden nyt viikon kestävään nettivieroitukseen. Ei, ei mun netinkäyttö aiheuta mulle ongelmia eikä se satuta mun läheisiäni. Mua vaan on alkanut ärsyttää millainen jättimäinen aikarosvo se on ja miten se vaatii mun aikaani vähintään kerran tunnissa. Eilen päätin sanoutua hetkeksi irti netistä, ja aamulla kun sammutin kännykästä herätyksen avasin saman tien facebookin - se oli auki jo ennenkuin tajusinkaan.

Näitä voisin miettiä vieroituksen aikana. Jos muistan kohdat, koska enhän voi tarkastaa niitä täältäkään :D

Mietin tätä digi-detoxia kyllä aika juurta jaksain. Pitäisinkö taukoa vain mun suurimmasta ongelmastani facebookista vai eläisinkö ihan kuin nettiä ei olisikaan? Päädyin vähän pehmennettyyn repäisyyn - kännykkääni tulee meilit edelleen ja ne aion tsekata, koska työnhaku. En voi ottaa riskiä että meilin kautta tulisi mahdollisuuksia jotka jäisi sitten käyttämättä. Samoin annoin itselleni luvan katsoa ohjelmia netin kautta, mutta sekin sillä rajoituksella että mun pitää tietää mitä aion katsoa - en siis voi selata leffatarjontaa puolta tuntia. Sitäpaitsi juurikin aloitin Doctor Whon katselun, enkä toki viikkoa voi olla ilman tohtoria :D

Ajattelin blogiakin ja päätin kirjoittaa tärkeät asiat paperille. Mietin miten puran sydäntäni ystäville ja päädyin siinäkin paperimahdollisuuteen - vaikkakin puhelin on ensisijainen kommunikaatiotapa. Mä olen vain jotenkin niin vieraantunut puhelimestakin, että tykkään hoitaa suuren osan sosiaalista elämäänikin näpyttelemällä. Netissä mulla onkin paljon tuttuja, jotka on siitäkin "turvallisia" etteivät soittele noin vain. Osaan puhua asioita puhelimessa kyllä, mutta höpöttäjäksi musta ei ole jamä tahdon rauhallisen ajankohdan ja tilan puhua - en mitenkään voi lörpötellä samalla kun kokkaan tai katson telkkaria tai jos muksut höpisee vieressä. Mä tykkään omasta ajasta, rauhasta ja yksin olostakin, mutta samalla kaipaan vanhoja aikoja kun ihmiset vaan ilmesty ovelle. Nykyään kukaan ei kuitenkaan tule ovelle eikä pyydä kahville, on perheet ja työt ja rajattu vapaa-aika, eikä mun nykyisellä asuinalueella asu kovin montaa tuttua. Sehän tässä miniprojektissa vähän pelottaakin - miten yksinäinen musta tulee? Vai huomaanko mä tänkin asian suhteen jotain ihan uutta?

Osasyy digi-detoxiin on myöskin se, että mua on alkanut ärsyttää digielämän pinnallisuus ja keveys. Musta tuntuu että ihmiset eivät jaksa enää käsitellä suuria tai raskaita aiheita, vaan kaiken pitää olla helppoa ja mukavaa. Mutta tästä aiheesta purkaudun myöhemmin. Ehkä saan senkin kirjoitettua paperille, nyt olen vain pyöritellyt aihetta mielessäni saamatta mitään kuitenkaan aikaan.

Samalla kun irrottaudun maailmanverkosta, aion myös opetella keskittymään. Ehkä se tapahtuu automaattisesti, ehkä se vaatii töitä - en tiedä vielä. Hain eilen kirjastosta ison, ihanan kirjan, jotta mulla olisi jotain mihin keskittyä jos homma muuten tuntuu vaikealta. Lukeminenkin jää nykyään niin mahdottoman vähälle tai vähintään se on hirmuisen hidasta, vaikka ennen ahmin kirjoja päivässä-parissa. Ja koska olen nörtti ja fanitan Game of Thronesia, olen tuntenut vähän huonoa omaatuntoa siitä että fanitan vain ohjelmaa lukematta kirjoja. Siispä tässä on mun viikon seuralaiseni:

Olen tulossa Jon, Daenerys, Tyrion ja Arya!

Paitsi tätä digiaikaan korpeutumista, on kaikki sujunut tosi hyvin. BootyCampin treenit on ihan mahtavia, tykkään tehdä kaikkia niistä kolmesta. Leuanvetolaitekin on jo tuttu ja melkosen paljon parempi näin alottelijalle kuin pelkät negatiiviset vedot. Mun mielestä - ainakin toistoja saa tehtyä enemmän ja helpotuksesta huolimatta voimat kyllä loppuukin :) Ruokavalio on toimiva ja uskon kyllä että paino tän kuurin aikana ylittää sen kauan tavoitellun viiskymppisen! Se, että hedelmät ja kastikkeet on ok, jeesii ainakin mua tosi paljon - helpompi keksiä välipaloja ja inspiroida uusia juttuja :D Johan mä jo kerran hihkuin ylittäneeni neljänkymmenenkahdeksan kilon rajankin, mutta suureksi pettymykseksi se lisäkilo olikin vaan naisellista turvotusta joka naisvaivojen myötä hävisi kuin pieru Saharaan :(

Ruokavinkkinä on muuten vinkattava panerointi johon sain idean -ylläripylläri- facebookista kokkiryhmästä. Kun luovuin vehnästä, iski mulle heti ikävä kaikkea paneroitua - siitä huolimatta että itse en paneroi yleensä mitään enkä ulkona syödessäkään tilaa pnaeroituja wienerleikkeitä tai muita. Mutta tähän mun olemattomaan ongelmaan löytyi kuitenkin ratkaisu: manteli! Ja minähän tyttö paneroin heti! Kokonaisista manteleista surautin sellaista melko epätasaista jauhoa, johon sekoitin mausteet - suolaa, pippureita, paprikaa ja valkosipulijauhetta. Jauho lautaselle ja broilerin minuuttipihvi jauhoon pyörimään. Paistaminen kuumalla pannulla kookosöljyssä (tai mistä ikinä itse pitääkään) nopeasti ja herkku on valmis! Oli muuten ihan ältsin hyvää ja tänään meinaan tehdä herkkua uudestaan.

Lisäkkeeksi hunaja-chili-vihanneksia - kaikki meni ^_^

Tämän päivän hesarissa (oon eläny aamulehdellistä luksuselämää jo puolitoista viikkoa, kun eräs ihana netin nörttiryhmäläinen käänsi lehtensä mulle lomansa ajaksi) oli ohjeita japanilaisiin ruokiin ja yksi ohje sai mutkin innostumaan heti.Tori no kara-age eli friteerattua kanaa, ja jauhoina käytetään perunajauhoja! Mä olen jotenkin niin aivopesty siihen ettei mitään voi tehdä ilman vehnäjauhoja, että tällaiset huomiot on mulle ihan oikeasti innoituksen aiheita :D

Lisäksi aion vihdoin kokeilla protskujätskiä. Senkin ohjetta googlasin varuiksi netistä vielä aamulla, mutten löytänyt mitään selkeää ohjetta joka olisi muistuttanut päässäni olevaa, ehkä mielikuvitukseni luomaa reseptiä... Joten säveltäen mennään ja tuloksesta kuulette kun palaan. Ehkä. Jos se onnistuu :D

Vielä on pakko hehkuttaa uusia protskujauhoja! Tilasin Fitnesstukusta vaihtelun vuoksi (no okei, jäätelö mielessä) paria perusproteiinia kun makuina löytyi houkuttelevat Star Nutritionin ice coffee ja banaani. Veteen sekoitettuna nuo ei oo sen herkumpia kuin muutkaan, mutta maitoon sekotettuna ja sauvasekottimella tasaiseksi huristettuna ihan älyttömän hyvää! Ajattelinki käyttää noita Starin makupaloja kotona välipaloina ja Selfin Micro Wheytä (kookos-suklaa, omnomnom) kiikuttaa salille koska MW sekoittuu veteen ravistamallakin ihan loistavasti ja makukin on veteen sekoitettuna mainio.

Päiväkahvia ja jääkahvia, nammmm :P

Ja ainiin, nyt mulla on myös vihdoin koossa ainekset itse tehtävään laturiin, ja kerran sen oon testannutkin :D Beeta-alaniini purkista muuten potkii mulla huomattavasti vahvemmin kuin Shock-laturijuomassa jota käytin ennen. Ehkä määräkin on eri, ohjeen mukainen kuitenkin (itse asiassa laitoin jopa vähemmän ja silti kutisi kivasti!) Eli tällä hetkellä sekoitan mehuun kreatiinia, tauriinia, arginiinia ja beeta-alaniinia ja hörppään seoksen ennen salille lähtöä. Glutamiini mulla on vielä harkinnassa tuon litanian lisäksi. Hifistelyä ehkä, mutta haittaakse? :D

Hifistelypurnukoita. Beeta-alaniini kölli jo hyllyssä, eikä siksi jaksanut tulla kuvaan.

Mut nyt kello lähenee jo puoltapäivää ja mun on aika sulkea tietokone. Keitän vaikka pannullisen teetä, nappaan kirjan kainaloon ja suuntaan sohvannurkkaan. Ah!

Voiko teellä olla hienompaa nimeä? Gandalf on jasmiinilla ja bergamotilla maustettu vihreä tee. Toinen aarteeni on Romeo ja Julia - ökyruusuinen vihreä tee <3

Odessaakin kyllästyttää kun oon aina koneella eikä rassu pääse läppärin päälle nukkumaan -_-

Pieniä voittoja

Jep. Ruokaa. Taas. Paljon.
Maanantaina alko Body Campin Booty Camp. Mä oon lähinnä opetellut taas kerran syömään tarpeeksi - ettekä muuten usko miten vaikeeta on saada kaikki 2900 kaloria syötyä! Mut kyl se tästä. Nälkä ainakin on jo kasvanut jonkun verran - sananlasku "nälkä kasvaa syödessä" siis pitää paikkansa ihan fyysisestikin :D

Ruokavoitot! Smurffilimu muistaakseni kuului treeniruokavalion perjantai-iltaan, samoin kuin jätski :D

Tein muuten tosi hyvää inkivääri-maapähkinä-kookos-kardemumma-kanaa :D Tuossahan litania aineksista jo tulikin, mut tarkemmin kerrottuna marinoin broilerin sisäfileitä pari tuntia hippusessa kardemummaa (puolisen teelusikallista) ja läjässä inkivääriraastetta (laitoin pari senttiä, enemmänkin ois voinu ;) ) ja maustoin suolalla ja pippurilla. Sitten paistoin pötköt pannulla, laitoin (teelusikallinen per pala) maapähkinävoita päälle ja kaadoin pannulle ruokakermaa ja jonnin verran kookosmaitoa. Soossi keitty hetkessä kokoon, ja sit vaan riisin kanssa lautaselle ja syömään. Suosittelen! En paistanut kaikkia inkivääripötkötettyjä mötköjä ja parista lopusta teinkin kanasushia. En tiedä onko se ihan taiteen sääntöjen mukaista, mutta hyvää oli ja koko riisimääränkin sain sishina syötyä ihan huomaamatta! Vaikkakin seuraavaan päivään asti luulin etten saanut, kunnes muistin tehneeni riisiä tupla-annoksen :D


Virallisiin, ohjeidenmukaisiin treeneihin en ole vielä päässyt kiinni. Oon käynyt salilla kyllä kolmesti tällä viikolla, mutta mä oon antanu itelleni luvan tutustua paikkoihin ja laitteisiin. Oon mä siinä testaillessanikin saanu paikkoja sopivan kivasti kipeeksi, mikä on ihan mahtavaa! Ja kun lihakset on treenin jälkeen jumissa, niin oon saanu venyteltyäkin! Tuplamahtavaa! Ens viikosta alotan sit ohjeiden mukasen treenin. Heti maanantaista :D

Siinä niin tyylikkäänä treenaa hän.

Mut vaikka en oo treeniohjeita seurannutkaan, on mulla ollu älyttömän upeita voittajafiiliksiä tällä viikolla saliin liittyen!  Ja nää pienet voitot on saanu pään ja ajatuksetkin taas hyrisemään enkä mä tiedä parempaa fiilistä kun oivaltaminen ja asioiden päättely ja tajuaminen kaiken ihmettelyn jälkeen.

Ensinnäkin tänään kävin ekaa kertaa ikinä _vapaapäivän_ aamusalilla. Oli ihan mahtavaa herätä ajoissa, hörpätä kahvi ja eilen valmiiksi tehty aamusmoothie ja olla ulkona jo puoli kahdeksan jälkeen. Heräsin tuulen vinkumiseen ja sateen ropinaan ja aamupalaan mennessä sade oli muuttunut loskaksi - melkein ei huvittanut lähteä... Lähdin kuitenkin! Yhdeksältä oli sit sali hoidettu. Ihan mahtava fiilis! Ja sehän on aina mahtavaa kun saa tehdä treeniä rauhassa - tänään majoituin naistenpuolelle ihan vaan koska sain olla siellä yksin. Oli paljon mukavampi puhista ja pinnistää ylhäisessä yksinäisyydessäni :D

Toinen, suurempi, voitto oli torstaina kun menin salille toista kertaa - ensimmäisellä kerralla maanantaina paikalla oli työntekijöitä ja ovet oli auki. Mua alko kuitenkin jännittää se salille meno ihan hirveästi, ja mitä enemmän mietin sitä höhlältä tuntunutta jännitystä niin sen enempi mua jännitti. Loppujen lopuks oli itkukin jo lähellä et en mä nyt vaan pysty menemään. Tunnustelin selkää - se oli mukamas liian kipee saleiluun... Samoin nilkat, polvet, kurkussakin kaihersi... Tiesin kyllä koko ajan et etin syytä jättää menemättä joten en itsekään voinut uskoa kaikkia selittelyjäni ja koska tahdoin tehdä treenini niin oli vain mentävä.

Isossa kuvassa vasemmalla pelottava sisääntymiskoppi! Tankojen painot seinällä on ihan mahtavuutta! Ja yks pikkuvoitto lisää oli se, että uskalsin testata juoksumattoa - tosin kävelemällä mutta kuitenkin. Oon mä urhea! :D

Ja miksi mua jännitti niin hirveästi? Siksi koska en tiennyt miten salin ovet toimii! Eikö ole höhlää? Alunperin kuvittelin kulkevani salikortilla ovista noin vain, mutta sitten veljeni sanoi että 24/7-saleilla mennään sisälle sormenjäljellä ja sellaisesta turvakomerosta, missä ensin mennään yhdestä ovesta sisään ja sitten vasta aukeaa ovi salin puolelle. Mä tykkään tietää mitä mun pitää tehdä milloinkin, ja kun mulla ei yhtäkkiä ollut hajuakaan missä kohtaa heilutan korttiani ja missä sormeani ja onko edes varmaa etten jää jumiin sinne kopperoon... Panic!

Mä sitten kipitin viimeiset metrit salille sporttipariskunnan perässä, kun näyttivät siltä että voisivat olla salille tulossa  - aattelin ottaa heistä mallia. Vaan miten kävikään? Tää pariskunta ei tienny miten ovi aukee, joten mä sit sanoin et "se aukee varmaan tällä kortilla" ja avasin oven. Aulassa ei sit huvittanu jäädä paikoilleen jännittämään ja ihmettelemään ja oli sit mentävä siihen pelottavaa turvakopperoon, ja siellähän olikin ohje miten toimia! (Siinä vielä luki ettei saa hätäillä ettei tule hälytyksiä, tein siis ohjeen mukaan ja otin iisisti :D ) Pariskunnan nainen kurkki lasin takana musta mallia ottaen et miten homma hoituukaan... Eli kaikki meni hyvin ja helposti ja ongelmitta, ja mä sain olla muka pro ovista kulkemisessa!

Niin niin, vapaapainot ja laitteet ja plääplää, mutta tykkään silti hirmuisesti tuosta takapotkuvehkeestä-mikälie :D

Jokohan mä alkaisin oppimaan että asiat hoituu kyllä. Ja jos ei hoidu, se ei haittaa. Mitä sitten jos oisinkin jäänyt kopperoon jumiin? Oishan se ollu _tylsää_ istua siellä, mut joku ois jossain vaiheessa jeesiny mut sieltä ulos. Nolostuminen ei kannata, sen mä luulin oppineeni jo... Nauratko sä pahantahtoisesti jos joku sössii, kompuroi tai jää koppiin jumiin? Mä en, miks niin tekis muutkaan?  Hauska juttuhan siitä tulis, ja itekin kertoilisin sitä eteenpäin varsin tyytyväisenä että mulla on hupaisa juttu kerrottavana. Siis nyt lupaan lopettaa turhan hötkyilyn ja jännittämisen. Jännitän  vain kompastelua ja sitäkin siks ettei paikkoihin satu tai nenä murru :D

Tänään en ostanut kahvilasta ihania leipiä enkä kakkuakaan vaikka mieli ois tehnyt - mutta ruusulimun ostin. Se oli niin söpö - hyvääkin se oli :D

Eli tämän viikon saldo on mulla vähän parempi itsetunto ja vahvempi usko siihen että mä osaan ja hoidan kyllä. Ja koska mä pystyn tekemään niinkin hurjia asioita kuin uhmaamaan kieroja sormenjälkikoppeja, niin mähän voin tehdä ihan mitä vaan! Ens viikolla ainakin testaan sen uhkaavan soutulaitteen. Sen jälkeen voinkin jo alkaa suunnittelemaan maailmanvalloitusta!

Tällä viikolla: minä!

Pullaton laskiaispulla ja peppuleirin alku!

Mä oon keskittyny viime aikoina aika paljon ruokaan, enkö ookkin? No, TÄNÄÄN alkaa kuitenkin se Body Campin Booty Camp, joten treenijuttuakin on varmasti tulossa ;) Lisäks oon miettiny kestäiskö nivelparat juoksuhaastetta, tai keksiskö jotain muuta lisäpainetta vielä tuon peppuleirin lisäks...

Nyt kuitenkin on pakko höpistä taas syömisistä - ei edes ruoasta vaan herkusta! Mua niin harmitti laskiaispullagallupit ja hehkutukset ympärillä, kunnes keksin että mähän voin säveltää itselleni pullattoman laskiaispullan! Eniten mua kaihersi se mantelimassattomuus mikä mun elämääni pullanpuutteessa oli hiipinyt - hilloahan nyt kuitenkin voi syödä vaikka lettujen kanssa (Juu, kuulun vannoutuneisiin matelimassapuoluelaisiin).

En kuitenkaan halunnut syödä vain mantelimassaa kermavaahdolla... Sekoitin pari senttiä mantelimassapötköstä noin desiin maustamatonta jugurttia. (Mantelimassani oli jääkaappikylmää joten lämmitin sitä viisitoista sekuntia mikrossa notkistaakseni sitä vähän.) Lisäsin myös pari teelusikallista kookosmaitoa. Sitten vain hyvin sekaisin.
Lusikoin seoksen lasin pohjalle ja päälle laitoin tietenkin ison läjän kermavaahtoa. Ja koska en osaa olla säveltämättä aina vähän lisää, valutin kermavaahdon päälle hunajaa ja ripottelin Puritionin Superseed-siemen- ja pähkinärouhetta.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä hässäkkää jos vain on mantelimassalainen :)

Muuten mä oonkin syönyt terveellisesti. Paitsi LIIAN VÄHÄN! Mä oon ihan vakuuttunu siitä että hiilarit on mulla aika alhasissa lukemissa, kun en vaan osaa mättää isoja määriä riisiä tai pottua... Hedelmiä oon yrittäny syödä sit lisäks.
Nuo pekoniin käärityt cheddarjuustotäytteiset pepperonit oli toki ihan harkittu osa mun terveellistä ruokavaliota :P Kikhernepihvit oli raivostuttavan erilaisen vaikeet tehdä ilman vehnäjauhoja, mutta hyviä niistäkin tuli, niiden reseptiä ens kerralla kun löydän kuvat jostain :D

Oon mä saanu liikuttuakin vähän. Ettei ihan tuu järkytystä kun ens viikolla alkaa treeni... Eilen kävin kuopuksen kanssa tarkastamassa läheisiä ulkoilureittejä. Osa teistä on vielä jäässä, niin ettei viitsi hikilenkille lähteä vielä. Samalla kurkin ojapenkkoihin ja totesin että vaikka mulla on jo kevät niin kasveilla ei - ei ollut horttaa vielä puskemassa esiin. Ei tosin ihmekään, sillä maa oli edelleen jäässä. Tuossa alaoikealla näkyy yks syy miksi mä tykkään asua täällä missä asun - mä asun kaupungissa, lähiössä ja kaikki palvelut on ihan vieressä ja silti maaseutua ja metsäpolkuja on kävelymatkan päässä. Mikäs sen mukavampaa :D

Sulavaa jäätä, lintujen laulua ja pajunkissoja - ja pääsiäiseen on vielä lähes kaksi kuukautta O.o

Heti yöllä vuorokauden vaihduttua oli pakko hilpasta Body Campin sivulle katsomaan onko treeniohjelmat ja ruokavaliot julkaistu - ja siellähän ne. Nyt menee varmaan tämä päivä sulatellessa... Ruokaa pitää mättää aikamoisia kasoja, mutta ensivilasulta näyttää kyllä hyvältä nuo ohjeet. Ähkyjä odotellessa :D Salitreeniä on kolme kertaa viikossa mikä sopii mulle mainiosti. Tosiaan vasta ohjeita silmäilleenä ja pari sanaa ryhmäläisten kanssa vaihtaneena voin sanoa, että oon tosi positiivisesti yllättynyt siitä miten hyvin jokaisen omat toiveet ja tavoitteet on Body Campilla otettu huomioon. Mä kerroin haluavani kasvaa - sain kunnon mättöeväät. Mä kerroin haluavani peffan lisäks yläkroppatreeniä - mä sain sitä. Lisäks treenikertoja on mulle sopivasti. Hyvältä vaikuttaa siis!

Kasatakseni lisää treenipaineita itelleni pistän teillekin nähtäväks mun "nyt"- aka "ennen"-kuvat. Mä odotin että oisin lössähtänyt jo samaan löllömalliin jossa olin viime kesänä, mut jos ei nyt mitään parannusta oo tapahtunut niin ei tuo ihan pahallekaan näytä (kunhan ei lasketa kankun sellukoloja) :) Siitä vaan sit hiomaan kroppaa parempaan malliin :D

 

Nyt mä lähden väsäämään jättimäisen aamupalan ja sit katsastamaan mun uuden salin - tänään on avajaiset ja treenaamaan pääsee sit ens viikolla. Jei!